AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 6.9.2015

​Joni Aho: "Rankkarit helpoin tapa päästä otsikoihin"

​Joni Aho: "Rankkarit helpoin tapa päästä otsikoihin"

Joni Aho on ollut varma 11-metrisissä. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Interin maalipörssin ykköspaikkaa on noussut Guy Gnabouyoun kanssa jakamaan todellinen yllätysnimi.

Moni ei varmaan olisi uskonut ennen kauden alkua laitapuolustaja Joni Ahon nimen löytyvän syyskuun alussa joukkueen sisäisen maalintekijätilaston kärjestä.

Veikkausliigan elokuun joukkueeseen nimetyn Ahon viidestä Veikkausliigaosumasta peräti neljä on syntynyt rangaistuspotkuista.

- No minulle on tullut nyt rankkareita lauottavaksi tällä kaudella varsinkin sen jälkeen, kun Mika (Ojala) siirtyi Saksaan. Rankkarimaalien lisäksi olen tehnyt yhden pelitilannemaalin, sanoo Aho Interin verkkosivuilla.

Pääsääntöisesti puolustuksen oikealla laidalla pelaava Aho on ollut oikeastaan koko uransa ajan varma maalintekijä laukomissaan rangaistuspotkuissa. Hän ei kuitenkaan myönnä harjoittelevan rangaistuspotkuja mitenkään erityisesti.

- En harjoittele niitä mitenkään erityisesti. En oikeastaan yhtään. Jostain syystä olen päässyt urani aikana laukomaan niitä ja onnistunut niissä. Rankkarit ovat helpoin tapa päästä otsikkoihin – joko onnistut niissä tai mokaat, pohtii Aho.

Aho ei usko oman nimensä löytyvän Interin maalipörssin kärjestä kauden päätteeksi. Toisaalta ei hän siitä pahastuisikaan.

- Olisihan se ihan kiva päättää kausi siihen, että olen myös silloin maalipörssin kärjessä. Toivotaan kuitenkin, ettei maalinteko ole pelkästään rankkareiden varassa loppukaudella, päättää Aho.


HJK - FC Inter Sonera Stadiumilla torstaina 10.9. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia