AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.35 // 1.9.2015

FC Lahti kutsui Jasse Tuomisen takaisin MP:stä

FC Lahti kutsui Jasse Tuomisen takaisin MP:stä

Kuva: Juha Tamminen

FC Lahti on päättänyt kutsua Mikkelin Palloilijoissa lainalla olleen Jasse Tuomisen takaisin liigajoukkueen vahvuuteen. FC Lahden sopimuspelaajiin niin ikään kuuluva Onuray Köse puolestaan jatkaa lainapestillään Mikkelissä.

Ykkösessä pelaamissaan 19 pelissä Jasse Tuominen ampui MP:lle yhteensä seitsemän maalia. Tuominen palaa Lahteen mielellään.

- Totta kai pitää olla iloinen, että Lahti halusi minut takaisin. Pelit ovat menneet hyvin, jos he haluavat minut pelaamaan Lahteen. Hyvillä mielin palaan, Tuominen sanoo FC Lahden verkkosivuilla.

MP:n kausi on ollut tähän mennessä haastava ja joukkue löytyykin sarjataulukon toiseksi viimeiseltä sijalta.

- Joukkueella on ollut ailahtelevaa. Pelit eivät ole menneet joukkueen kannalta ehkä ihan niin hyvin kuin toivottiin, Tuominen sanoo.

Sen sijaan henkilökohtaisesti kausi on kulkenut mainiosti ja Tuominen on kuulunut MP:n runkopelaajiin.

- Olen pysynyt ehjänä koko kauden ja saanut tasaisesti peliaikaa. Sitä kautta on tullut onnistumisia henkilökohtaisesti, Tuominen iloitsee.

- Haluan kiittää MP:tä ja joukkueen valmentajaa Ilkka Mäkelää, että antoivat minulle mahdollisuuden. Tämä oli oman kehityksen kannalta tärkeää, Tuominen jakaa kiitosta Mikkelin suuntaan.

10-paikalla suurimman osan peleistä pelannut Tuominen kertoo menneensä pelaajana vähän joka osa-alueella eteenpäin.

- Kunto on parantunut todella paljon. Tehojenkin valossa mennyt hyvin. Vähän yllätyin itsekin, miten paljon niitä on tullut. Varmaan joka osa-alueella olen mennyt eteenpäin, Tuominen uskoo.

Tavoitteet loppukauden osalta nuorella miehellä ovat selvät. Minuutteja on tarkoitus saada myös liigassa.

- Tavoite on päästä pelaamaan ja jatkaa siitä mihin Mikkelissä jäi. Tuoda tehoja joukkueella ja tehdä kaikkeni auttaakseni joukkuetta mahdollisessa mitalitaistossa, Tuominen paaluttaa.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas lupaa antavansa Tuomiselle ison näytönpaikan.

- Meillä on 10-paikalla ammottava aukko. Jasse tuo juonikkuutta, laukaisuvoimaa ja pallollista rohkeutta. Hän saa ison mahdollisuuden meillä. Lainapesti Mikkelissä meni erinomaisesti. Mikkelillekin oli varmasti höytyä maaleista, Korkeakunnas sanoo.

- Jasse tulee tulevaisuuden kannalta olemaan merkittävässä roolissa. Hyvä antaa näyttöjä ensi kautta varten. Erittäin potentiaalinen kaveri. Pitkästä aikaa ehjä kausi hänelle ja heti pystyi ottamaan ykkösen haltuun, Korkeakunnas päättää.


FC Lahti - FC KTP Lahden Kisapuistossa torstaina 10.9. kello 18.30. Ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia