AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 8.8.2015

KuPS-pelaaja toipuu polvivammasta hyvää vauhtia

KuPS-pelaaja toipuu polvivammasta hyvää vauhtia

KuPS:n toukokuussa loukkaantunut hyökkääjä Petteri Pennanen toipuu hyvää vauhtia polvivammastaan.

Hänen polvensa vääntyi HJK-ottelussa, ja kuopiolaisen polven eturistiside jouduttiin leikkaamaan. Perjantaina Pennanen hölkkäsi kentällä, kun muu joukkue valmistautui sunnuntaiseen HIFK-otteluun.

- Olen käynyt viime viikot kuusi kertaa salilla jumppaamassa polveani ja lisäksi käyn silloin tällöin joukkueen juoksuharjoituksissa, Pennanen kertoi Savon Sanomille.

- Kaikki on mennyt hyvin, olen hieman aikataulusta edellä kuntoutuksesta.

Pennanen kuitenkin sanoi, ettei hän pidä kiirettä vaan antaa vamman toipua rauhassa.

- Kuluva kausi on osaltani ohitse kaikissa tapauksissa. Vuoden päähän tähtään, kertoi Pennanen, jolla on KuPSin kanssa myös ensi kesän kattava sopimus.

Alkukaudesta loistanut Pennanen puree hammasta varsinkin pelejä katsoessaan.

- Pelihalut olisivat valtavat. Välillä on tuntunut, etten halua katsoakaan niitä, mutta olen kuitenkin aina tullut paikalle.

Lisää uutisia