AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 24.7.2015

​Ennakko: FF Jaro-HIFK

​Ennakko: FF Jaro-HIFK

FF Jaro ja HIFK kohtaavat lauantaina Pietarsaaren Keskuskentällä perinteisessä Jaakon Päivien ottelussa.

Joukkueet kohtaavat jo kolmatta kertaa tällä kaudella. HIFK otti kahdesta Helsingissä pelatusta ottelusta neljä pistettä, sillä ensimmäinen ottelu päättyi monien vaiheiden jälkeen lukemiin 3-2. Jälkimmäisessä kamppailussa pisteet tasattiin maalittomassa ottelussa.

– Tämä on meidän ja Jaron viimeinen kohtaaminen tällä kaudella ja varmasti kaikista kolmesta se vaikein ottelu. Jaro on ollut viime aikoina todella hyvässä iskussa, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara sanoo.

Lauantaina pelataan isoista pisteistä, sillä joukkueet ovat peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa. HIFK on kahdeksantena 20 pisteellään ja Jaro on yhdeksäntenä pisteen perässä. Molemmat joukkueet haluavat kasvattaa eroa sarjan peräpäähän ja nousta samalla kohti keskikastia.

Molemmilla joukkueilla on allaan tappiot edellisellä kierroksella. HIFK joutui toteamaan SJK:n selvästi vahvemmaksi pisteiden jäädessä Seinäjoelle lukemin 4-1. Jaro poistui tyhjin käsin Ahvenanmaalta, mutta ottelu oli todella tapahtumarikas. Ottelussa nähtiin peräti seitsemän maalia, kotijoukkueen iskettyä neljästi. Jarolle jäi ottelusta myös jossiteltavaa, sillä aivan ottelun lopussa nähtiin kiistanalainen tilanne, jossa pallo osui Kristian Kojolan käteen rangaistusalueella, mutta rangaistuspotku jäi viheltämättä Jaro-pelaajien rajusta protestoinnista huolimatta.

Jaron kokoonpanosta puuttuu lauantaina joitakin pelaajia. Varmuudella poissa loukkaantumisten vuoksi ovat Jonas Emet, Mathias Kullström ja David Carlsson. Jari Saran pelikunto on vielä kysymysmerkki, samoin keskiviikkona loukkaantuneen Denisin. Walter Moorelta ottelu jää väliin pelikiellon vuoksi.

HIFK:n pelaavasta kokoonpanosta ovat sivussa Jaro-ottelussa Tuomas Mustonen, Jukka Halme, Pauli Kuusijärvi, Otto-Pekka Jurvainen, Ville Salmikivi, Ville Taulo sekä maalivahti Mika Johansson.

Lue IS:n ennakko täältä.


FF Jaro - HIFK Pietarsaaren Keskuskentällä lauantaina 25.7. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia