AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 25.6.2015

Lehtinen osui entistä seuraansa vastaan

Lehtinen osui entistä seuraansa vastaan

Toni Lehtinen onnistui rangaistuspilkulta. (Kuva: Juha Tamminen)

Toni Lehtinen iski SJK:lle maalin, kun seinäjokelaiset hakivat 1-1-tasapelipisteen IFK Mariehamnilta.

IFK meni johtoon Duarte Tammilehdon maalilla, kun pelattu oli vain 15 sekunttia. Lehtinen tasoitti, kun pelattu oli 71 minuuttia. Hyökkääjä edusti ahvenanmaalaisseuraa kaudella 2011.

- IFK:ll oli ensimmäisellä puoliajalla myötätuuli ja he pääsivät painamaan. Me pääsimme sitten samanlailla toisella, Lehtinen totesi IS TV:n haastattelussa.

- Ei ole helppoa aloittaa peliä noin, kun pallo on omassa maalissa periaatteessa aloituksesta. Kokosimme itsemme kuitenkin hyvin. Toki ensimmäisen puoliajan vaarallisimmat tilanteet olivat maalinkin lisäksi IFK:lla. Toisella tuuli auttoi meitä jonkun verran. Vaihdoimme myös ryhmitystä puoliajalla.

SJK:n päävalmentaja Simo Valakari vaihtoi muun muassa Lehtisen kehiin toiselle 45-minuuttiselle.

- Kaksi hyökkääjää tuli kentälle, eli hyökkäysvoimaa. Lähdimme hakemaan tasoitusta ja tietysti jopa voittoa. Sinne asti ei oikein riittänyt.

Lisää uutisia