AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.21 // 26.5.2015

Rajamäki: HIFK on erittäin aktiivinen vastustaja

Rajamäki: HIFK on erittäin aktiivinen vastustaja

Pinna kelpasi Marko Rajamäelle. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK ja KuPS tasasivat maanantaina pisteet Helsingissä 1-1 -tasapelillä. KuPS-valmentaja Marko Rajamäki oli kohtuullisen tyytyväinen pelin lopputulokseen.

Yksi sarjapiste tuntui hyvältä saavutukselta erittäin vaikeaksi muodostuneesta vieraspelistä.

- Alussa punaiseen korttiin saakka juostiin päädystä päätyyn. IFK oli ehkä hieman aktiivisempi, me pääsimme kuitenkin 0-1-johtoon. Uskon, että pelin rauhoittuessa ottelu olisi kääntynyt meille, Rajamäki toteaa KuPS:n verkkosivuilla.

KuPS joutui vajaalle 35 peliminuutin kohdalla laitahyökkääjä Joachim Osvoldin katseltua punaista korttia.

- Punainen kortti käänsi pelin tarinan ja me jouduttiin muuttamaan omaa suunnitelmaamme. Toiselle jaksolle me saatiin järjestettyä oma systeemimme kunnolla. Suunnitelmanamme oli päästä tekemään toinen maali ja Pennasella olikin paikka tehdä maali, maalivahti torjui sen, Rajamäki sanoo.

Rajamäen mukaan HIFK oli odotetunlainen vastustaja.

- HIFK juoksee erittäin aktiivisesti ja hyökkää pallon kanssa erittäin suoraviivaisesti usean miehen voimin. Siksi peli aaltoilee päädystä päätyyn. Se on erittäin aktiivinen tapa pelata ja siksi on sekä haastavaa että kivaa pelata heitä vastaan, Rajamäki muistuttaa.

Lisää uutisia