AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 4.5.2015

​Parikka: "En ole vielä luovuttanut"

​Parikka: "En ole vielä luovuttanut"

Jarno Parikka tähtää vielä paluuseen. (Kuva: Juha Tamminen)

Sitkeä polvivamma ei jätä Jarno Parikkaa rauhaan ja sopimus VPS:n kanssa purettiin sen myötä yhteisymmärryksessä.

Vepsun suunnalta polven kuntoutumisen tuskallinen hitaus oli iso pettymys. Samoilla linjoilla on myös pelimies itse, joka jatkaa polvensa kuntouttamista kotikaupungissaan Helsingissä.

- Kiitokset Vepsulle, että sain näinkin paljon aikaa jalan kanssa. Tämä on toki suuri pettymys, mutta ei auta jäädä murehtimaan. En ole vielä luovuttanut peliuran suhteen, Parikka toteaa Vepsun verkkosivuilla.

Parikka edusti Vepsua kaudesta 2012 lähtien ja teki raitapaidassa 13 maalia 55 ottelussa.

- Tosi hyvä mieli jäi kolmesta ja puolesta vuodesta. Haluan kiittää kaikkia pelaajia, valmentajia, seuran työntekijöitä ja kaikkia vaasalaisia. Minua on aina kohdeltu hyvin ja otettu hyvin vastaan. Sikäli on hieman haikeat fiilikset, Parikka kertoo.

- Ja eihän sitä ikinä tiedä, vaikka tiet vielä kohtaisivat.

- Olemme varmasti kuulolla, mihin suuntaan Jarnon tilanne muuttuu. Hän on aina tervetullut takaisin, päävalmentaja Olli Huttunen jatkaa.

VPS julkaisee Parikan korvaajan tällä viikolla.

Lisää uutisia