AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Lahti
4-2-4

14

(0-2)

Yleisöä 3515

RoPS
4-5-1
vko.42 // 24.10.2015

Ennakko: FC Lahti-RoPS

Ennakko: FC Lahti-RoPS

FC Lahden kausi paketoidaan sunnuntaina, kun se kohtaa kotikentällään mestaruustaistelussa mukana olevan RoPSin.

Lahti saavutti viime kaudella hienosti pronssia ja se nosti odotuksia täksi kaudeksi. Lahtelaisten kausi on kuitenkin ollut täyttä vuoristorataa alusta loppuun. Lopullinen sijoitus sarjataulukossa on joko neljäs tai viides riippuen otteluiden lopputuloksista. Voitolla Lahdella on mahdollisuus kiilata neljänneksi FC Interin ohi, jos turkulaiset eivät kaada omassa ottelussaan HIFKiä.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas olisi kaivannut suojateiltaan tasaisuutta tällä kaudella.

- Ei ole ollut yhtä tasaisen kausi kuin viime vuonna. Viime vuonna oli erinomainen kausi. Arvosana tänä vuonna on tyydyttävän ja hyvän välissä. Ei missään tapauksessa olla tyytyväisiä, Korkeakunnas sanoo.

Ilonaiheisiin kuuluu muutaman nuoren pelaajan väkevä esiinmarssi.

- Tietysti (Mikko) Kuninkaan nousu ja (Jasse) Tuomisen nousu lainapestin jälkeen. Ne ovat todella iloisia asioita. Matheus Alves oli arpapeliä, tuli huonossa kunnossa. Innokkaimmat olivat jo lähettämässä kotiin, Korkeakunnas kertoo.

Rovaniemen Palloseura ei suostu ottamaan paineita Veikkausliigan viimeisestä kierroksesta, vaikka joukkue pelaa kierroksella mestaruudesta. RoPS-valmentaja Juha Malisen mukaan joukkue lähtee nauttimaan liigan päätöskierrokselle.

- Viimeinen viikko ennen liigan huipennusta alkaa olla takana ja nyt lähdetään nautiskelemaan siitä työstä, mitä on vuoden aikana tehty. Meidän tilanne viimeiselle kierrokselle on täysin paineeton, sillä olemme jo varmistaneet mitalin ja paikan europeleihin tulevalle kesälle, RoPS-luotsi Juha Malinen sanoo varmaan tyyliinsä.

RoPS pääsee liigan päätöskierrokselle hyvistä asemista, yhtään pelaajaa ei ole poissa riveistä.

- Vammoja tai poissaolijoita ei ole, pääsemme lähtemään peliin täysin terveenä. Ilmapiiri joukkueen sisällä on ollut oikein positiivinen, joten hyvillä mielin lähdemme päättämään liigakauden, Malinen toteaa.

FC Lahden joukkueen terveystilanne on myös hyvä. Pitkäaikaispotilas Jussi Länsitalon lisäksi varmuudella sivussa on ainoastaan Markus Joenmäki. Hassan Sesay ja Xhevdet Gela ovat pelikuntonsa puolesta vielä kysymysmerkkejä. Pitkään sivussa ollut Henri Toivomäki on harjoitellut joukkueen kanssa jo tovin, joten hän saattaa olla jo kokoonpanossa.


FC Lahti-RoPS Lahden Kisapuistossa sunnuntaina 25.10 kello 13. Ottelu on mukana Yle TV2:n Futiskierroksessa. Koko ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.