AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Honka
4-5-1

41

(1-0)

Yleisöä 3075

HIFK
3-5-2
vko.34 // 23.8.2022

Honka voitolla sarjataulukon kärkeen (FC Honka-HIFK 4-1)

Honka voitolla sarjataulukon kärkeen (FC Honka-HIFK 4-1)

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka jatkoi vahvaa menoaan ja nousi sarjataulukon kärkeen maalieron turvin kaadettuaan HIFK:n maalein 4-1 (1-0).

Tuskin kukaan 3071 Tapiolaan pakkautuneesta katsojasta oli eri mieltä siitä, kuka ennakkosuosikki otteluun oli. Hyvin nopeasti isännät myös pallon itselleen ottivat ja HIFK alkoi toteuttamaan inhorealistista taktiikkaansa. Syvällä puolustaminen ja vastahyökkäysten odottelu oli HIFK:n pelitapana tänään.

Vaikka Honka olikin selkeästi pallon päällä, ei paikkoja juurikaan tullut. Tästä suurin kiitos HIFK:n tiiviille muodolle, jonka sisälle Honka ei päässyt. Tilanteet tulivatkin alkuun vain kaukolaukauksilla ja ne HIFK hoiti suhteellisen varmasti. HIFK-puolustukselle tulisi tänään kuitenkin todella pitkä ilta ja se näkyi myös virheinä pitkin ottelua, kun paine oli jatkuvaa. Tämä johti rikkeisiin, jotka olivat Hongalla tänään vaarallisia. Almeida hoiti kuitenkin suhteellisen helposti muutamat kaukaa tulleet vapaapotkun.

Kotijoukkueen lievähkö turhautuminen siihen, että HIFK:n puolusti niin tiivisti näkyi alati kasvavana paineena, eivätkä vieraat päässeet enää edes puolen kentän. Tämä johtui etenkin siitä, että kaikkien puolustaessa syvällä ei ylöspäin enää riittänyt jalkoja tai miehiä, kun pallo välillä haltuun saatiin. 28. minuutilla turhautuminen helpotti. Fabian Krebs kokeili jälleen kerran kauempaa ja nyt Almeida tiputti sen eteensä. Kevin Jansen oli kärppänä paikalla ja nosti pallon parista metristä maaliin. Punaisten kädet nousivat pystyyn heti paitsiota vaatiessa. Ottelun erotuomaristo pitikin pienen kokouksen tilanteesta, mutta jättivät lopulta maalin voimaan.

Tästä hetkeä myöhemmin Rui Modesto voinee pitää itseään onnekkaana, ettei nähnyt punaista hänen liukuessaan ikävästi Obed Maloloa jalkaan tavoitellessaan palloa. Liekö tämä sekoittanut HIFK:n pakkaa hieman, koska seuraava hyökkäys pelastui vain Ståle Saethren viime hetken liu'un avulla. Tilannetta edelsi Agon Sadikun kaksinkamppailu Daan Klinkenbergin kanssa, josta mies pääsi kokeilemaan viidestä metristä.

Lopulta ensimmäinen jakso päättyi 1-0 ja tämä mairitteli HIFK:ta. Honka ei onnistunut ratkaisemaan ottelua ensimmäisellä jaksolla ja se tulikin kuin yleinen syyttäjä päälle toisen jakson alkuun. HIFK ei oikein päässyt edes omasta boksista ulos ensimmäisen vitosen aikana. Paine hieman hellitti tämän jälkeen ja Röda sai hengähtää. Mutta liika tila ja aika tarkoitti lopulta sitä, että Honka otti vain hieman happea. Prässi ja paine palasivat 55 minuutin kohdalla ja sen sai kokea myös Malolo. Edmund Arko-Mensah prässäsi tiukasti ja riisti pallon todella vaarallisessa paikassa. Nokikkain Almeidan kanssa, mutta jotenkin mies sai pallon sivuverkkoon. Tapiola juhli jo maalia ja epäusko valtasi kotiyleisön, kun maalia ei tullutkaan. HIFK ja Malolo kiittivät onneaan.

Honka sai tänään viljellä useita kulmapotkuja, mutta miltei järjestään ne kilpistyivät HIFK:n pelaajiin eikä mitään liian pahaa syntynyt. 67. minuutilla kulmat tuottivat lopulta tulosta Hongalle. Ensiksi Arko-Mensah kokeili ovelaa ja yritti suoraan maaliin kulmasta. Tämän Almeida nyrkkeili vielä yli, mutta seuranneesta kulmasta Ville Koski pääsi vihdoin palloon ensimmäisenä ja puski pallon voimalla maaliin. Vapauttava maali isännille ja Honka tuplasi johtonsa.

Vaihdosta juoksi hetki tästä Drazen Bagaric. Mies olikin todella vaarallinen heti kentälle tultuaan ja loi vaaraa jatkuvasti HIFK-maalille. 77. minuutti ja mies kolisutti tolppaa. Paluupallon Modesto laukoi Saethren kautta kulmaksi. Vielä tuloksellisesti Röda roikkui mukana. 3 minuuttia Bagaricin tolpan jälkeen tilanne muuttui.

HIFK menetti pallon keskialueella, josta Honka välittömästi vastahyökkäykseen. Pallo pelattiin laitaan Modestolle, joka käänsi saman tien keskelle. Pallo löysi täysin vapaana takatolpalle ehtineen Jansenin, joka sijoitti pallon takakulmaan oivalla volleylla. Honka oli iskenyt HIFK:ta vastaan kolmannen kerran ja tällä kertaa sen omin asein. Honka karkasi sarjakärkeen.

Maalit eivät kuitenkaan loppuneet tähän. 88. minuutti ja Honka osoitti semmoista erotiikkaa hyökkäyksessään, että moni voisi ottaa mallia. Palloa pidettiin hetki keskellä lyhyillä syötöillä. Sitten pallo laitaan Jansenille. Tämä lähetti tarkan keskityksen takatolpalle, jossa odotti Lucas Kaufmann. Hänen oivaltava jatko ykkösellä keskelle, jossa päivysti 19-vuotias Otso Koskinen. Koskisen polvimaalilla Honka teki illan neljännen ja yleisö Tapiolassa nautti näkemästään. HIFK kuitenkin pilasi täydellisen ottelun seuraavasta hyökkäyksestä.

Aloituksesta alkanut hyökkäys päättyi boksin tuntumaan David Onyeanulalle. Tämä taisteli hyvin pallosta Honka-pelaajien keskellä ja jakoi pallon viereen Sotelolle. Sotelo malttoi hetken ja lähetti keskityksen maalille, johon Onyeanula sekä Michael Bakare tekivät juoksunsa. Tarkka keskitys löysi Bakaren, joka puski HIFK-uransa avausmaalin ja toi hieman lohtua vieraille.