AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
HIFK
3-5-2

01

(0-1)

Yleisöä 4007

Ilves
4-3-3
vko.27 // 4.7.2022

HIFK taipui Ilvekselle niukasti (HIFK-Ilves 0-1)

HIFK taipui Ilvekselle niukasti (HIFK-Ilves 0-1)

Ilves haki pisteet Helsingistä maanantaina. (Kuva: Juha Tamminen)

4007 ihmistä oli saapunut Bolt Arenan helteeseen, kun HIFK isännöi Ratinan revanssissa Ilvestä. Ottelu oli hädin tuskin edes ehtinyt alkamaan, kun Ilves karkasi johtoon. Tämän jälkeen nähtiin tasainen vääntö, jossa molemmilla oli etsikkoaikansa. Lopulta ottelusta jäi käteen alun salamamaali sekä erittäin sekava ja tapahtumarikas lisäaika.

Mixu Paatelaisen kärsiessä toimitsijakieltoaan oli Teemu Kankkusen vuoro ottaa vetovastuu HIFK:sta. Alku oli kuitenkin kaikkea muuta kuin haluttu. Kaikki eivät olleet vielä ehtineet paikoilleen, kun vieraat iskivät. HIFK puolusti alun aivan liian löysästi ja Ilves kiitti. Tuco pääsi iskemään kauden avausmaalinsa liian helposti, kun hän voitti pääpallossa Daan Klinkenbergin. Apina putosi Tucon selästä ja Ilves pääsi helposti vierasjohtoon. Pelin käsikirjoitus muuttui kertaheitolla ja HIFK oli takaa-ajaja.

Takaa-ajo alkoi kuitenkin suhteellisen terävästi. Ilves vetäytyi hieman ja HIFK sai tilaa. Ensiksi Obed Malolo löysi tilaa laidalla ja keskitti oivasti takatolpalle, jossa odotti Macario. Tämän laukaus kuitenkin kesti hieman ja Ilves-maalilla Rasmus Leislahti ehti tilanteen eteen. Vajaa 10 minuuttia myöhemmin ja Pipe Saez osoitti keskitystaitojaan, kun matala pallo löysi Sergei Eremenkon. Tämän jatko karkasi kuitenkin ohi maalista. HIFK ei ollut kuitenkaan lamaantunut nopeasta takaiskusta.

Ensimmäisen jakson kuva olikin hyvin epätavallista suhteessa tämän kauden otteluihin. HIFK piti palloa ja loi siten uhkaa, mutta merkittävät maalipaikat antoivat odottaa itseään. Kuitenkin punaisilta nähtiin ensimmäisen jakson aikana hyvää uhkaa ja Ilves pakotettiin puolustamaan ja tyytymään vastaiskuihin. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt ja tauolle siirryttiin lopulta Tucon maalilla 0-1 vierasjohdossa.

Toinen puoliaika alkoi tunnustellen, vaikka HIFK panosti hyökkäykseen. Eero Markkanen tuotiin kentälle luomaan uhkaa pääpalloihin ja HIFK:n peli muuttui kertaheitolla hänen tavoitteluunsa pitkillä palloilla. Ilves kuitenkin pelasi fiksusti puolustuksessa, eikä Rödalle avautunut ensimmäiseen varttiin tilanteita. Yhtäkkiä tapahtui. Ensiksi Pipe pelaa itsensä röyhkeästi vapaaksi laidallaan ja haki keskityksellä omiaan. Ilves kuitenkin pelasti tilanteen ja lähti nopeaan hyökkäykseen. Lopulta pallo pelattiin Tucolle. Tämän laukaus kuitenkin karkasi sivuverkkoon. Hetkessä otteluun tuli vauhtia ja paljon.

Vauhdin lisäys näkyi myös tunteiden nousemisena ja koventuvina otteina. Tämän sai totea sekä Eremenko, Markkanen että Jesse Nikki, jotka kaikki saivat varoituksen ottelussa. Ilves jäädytti peliä hyvin, eikä ottanut turhia riskejä pelin avauksessaan. Tämä turhautti niin HIFK:n pelaajistoa kuin yleisöäkin, joka palkitsi Ilveksen passiivisuuden usealla vihellyskonsertilla. Mikään ei kuitenkaan muuttunut, vaan vieraat jatkoivat fiksua peliään. 80. minuutin kohdalla alkoi HIFK:n muutaman minuutin painejakso, jossa luotiin tilanteita maalille. Maalia ei kuitenkaan syntynyt yrityksistä huolimatta.

Lisäaika lähestyi uhkaavasti ja samalla myös pelin turhautuneisuustaso kasvoi vauhdilla. Lisäajalla se sitten purkautui ja rumasti. Ensiksi Doni Arifi sekä Jani Bäckman päättivät aloittaa painin pallosta, kun HIFK sai vapaapotkun. Molemmille varoitus pienestä välienselvittelystä. Tässä vaiheessa oli nähtävissä, että jotain voi vielä tapahtua. Minuutti tästä ja tapahtui.

Ilves purki pallon yli sivurajasta ja sitä meni ottamaan vastaan Ilveksen Kalle Katz. Ensiksi Eremenko pyrki ottamaan pallon pois hänen hallustaan ja avaamaan nopeasti. Kun tämä ei toteutunut, tuli paikalle myös Beto, joka halusi myös pallon nopeasti itselleen. Beto tuli tilanteeseen liian kovaa, kun hän yritti myös saada pallon kuten Eremenko ja törmäsi Katziin, joka piti palloa itsellään. Tästä alkoi show. Alkoi muutaman minuutin torikokous, jossa ei pysynyt perässä juuri mitenkään. Huutelua, tönimistä, kiinni käymistä, sanailua, syyttelyä…

Kaikki mahdollinen tapahtui kerralla ja tunteet kuumenivat rumasti yli itse kullakin molemmista joukkueista. Lopputuloksena kahakan jälkeen punaiset kortit Betolle sekä Roberto Rivelinolle. Varoitukset saivat Ilveksestä Katz, joka aloitti ketjureaktion pitämällä pallon itsellään sekä päävalmentaja Toni Kallio. Ihan täyttä selvyyttä ei edelleenkään ole siitä, mitä tilanteessa oikeastaan tapahtui ja kuka teki ja mitä. Varmaa on vain se, että sinnikäs taistelu sai erittäin ruman lopun, jossa voittajia ei ollut yhtäkään. Synkkä loppu hienolle Veikkausliigan ottelulle ja toivoisi, että näitä ei joutuisi kokemaan ikinä.

Lopulta usean hetken selvittelyn ja odottelun jälkeen ottelu päättyi Ilveksen 0-1 voittoon ja tämä näkyi helpotuksena Ilveksen leirissä. Ottelu oli lopulta ollut heille vaikea ja voitto tuntui siksi erityisen hyvältä. Lisäajan sekamelskan selvittely jatkui vielä ottelun jälkeen ja tämä ottelu tullaan muistamaan ennen kaikkea siitä. Isoin takaisku on ehdottomasti tästä aiheutuvat peli- ja toimitsijakiellot, joita HIFK ei todellakaan tarvitsisi.