AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
Ilves
4-3-3

31

(1-1)

Yleisöä 1863

SJK
3-4-3
vko.17 // 29.4.2022

Ilves nousi voittoon SJK:sta (Ilves-SJK 3-1)

Ilves nousi voittoon SJK:sta (Ilves-SJK 3-1)

Kai Meriluoto iski kahdesti Ilvekselle. (Kuva: Juha Tamminen)

Ilves oli Ratinassa perjantaina lopulta tyly isäntä SJK:lle ja käänsi tappioaseman voitokseen lukemin 3-1.

Ottelu ei ehtinyt vanheta kymmentäkään minuuttia, kun SJK otti johtoaseman. Kaksi perättäistä kulmapotkua tuottivat tulosta. Jälkimmäisellä kerralla chileläishyökkääjä Josepablo Monreal rynni ahneena palloon ja puski pelivälineen rysään vitosen viivan tuntumasta.

Ilveksen tasoitus tuli puolen tunnin pelin jälkeen. Yläalueen vaparia astui vetämään taikajalka Tuomas Ollila. Kaunis kaari upposi vastustamattomasti etukulmaan, vaikka etäisyyttä oli noin 20 metriä. Kauden kolmannen täysosumansa myötä Ollila osoitti jälleen, että puolustajakin voi olla armoitettu maalintekijä.

Kaiken kaikkiaan peli aaltoili päädystä päätyyn, vaikka vauhti ei vielä päätä huimannutkaan. Tuco hakeutui useaan otteeseen hyviin hyökkäysaihioihin ja teki muutenkin väsytystaistelua toppareita vastaan. Myös laukaisutilasto 8–3 kertoi kotijoukkueen olleen hivenen niskan päällä.

Ilveksen hallinta konkretisoitui maalitaululle 52. minuutilla. Tucon pallonriistosta lähtenyt hyökkäys johti Mikael Alménin keskitykseen kohti Kai Meriluotoa. Pallo jäi elämään ja pyöri hetken jaloissa. Meriluoto paikansi pelivälineen, käännähti kasvokkain maalivahti Jesse Östin kanssa ja kiskaisi pallon voimalla maalin kattoon lähietäisyydeltä. Riemukas 2–1-osuma oli Meriluodolle kolmas maali peräkkäisissä otteluissa.

SJK:n kaasutus ei oikein ottanut kierroksia koneeseen. Toisaalta tupsukorvat myös osasivat pitää vastustajansa kurissa. Daniel Håkansilla oli oma tilaisuutensa tykittää volleypallo pömpeliin, mutta Leislahti oli valppaana ottaen jalkatorjunnan.

Varsinaisen peliajan päättyessä Meriluoto pääsi herkuttelemaan illan toisen osumansa. Hyökkääjä katkaisi syötön keskialueella ja karkasi läpiajoon omalta kenttäpuoliskolta asti. Pitkän spurtin päätteeksi pallo ujutettiin varmasti alakulmaan ohi pettyneen Östin.

Lopulta erotuomari Antti Munukan vislatessa pilliinsä jäi tulostaululle kotiyleisön mieliksi 3–1-lukemat. Isännät tekivät tarvittavan työn, ja hyödynsivät omat paikkansa. Ilves siis ottaa toisen peräkkäisen voiton, kun taas SJK:n ahdinko jatkuu sarjan toiseksi viimeisenä neljän tappion putkessa.