AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
HJK
3-4-3

10

(0-0)

Yleisöä 4650

FC Honka
4-4-2
vko.13 // 1.4.2022

Ennakko: HJK-FC Honka

Ennakko: HJK-FC Honka

Kuva: Mira Lönnqvist

Veikkausliigakausi 2022 vihelletään käyntiin Bolt Arenalla, kun HJK ja FC Honka iskevät yhteen jo lauantaina iltapäivällä metroderbyssä.

Honka on pelannut hyvän talvikauden. Liigacupista tuli mestaruus FC Interin kaaduttua loppuottelussa ja keltamustat ovat pelanneet myös hyviä kansainvälisiä harjoitusotteluita. Viimeisimpänä kaatui Ruotsin viime kauden kolmonen Djurgården 2-0 Lucas Kaufmannin ja Rui Modeston viimeistelemillä maaleilla. Liigacupin otteluissa Hongan maalikuninkaaksi kruunattiin Agon Sadiku kolmella maalillaan. Kaiken kaikkiaan talven otteluissa maalinteossa on onnistunut yksitoista eri honkalaista. Hyvien tuloksien lisäksi Honka on päässyt käyttämään materiaaliaan laajasti talven aikana ja esimerkiksi 19-vuotias vasen puolustaja Elias Äijälä on esittänyt paikallaan vahvoja otteita.

HJK:n päävalmentaja Toni Koskela tietää, että vastassa on pelitavaltaan uudistunut joukkue.

– Honka on selkeästi erityyppinen joukkue kuin muutamalla aiemmalla kaudella. He pyrkivät ja pystyvät prässäämään korkealta monen pelaajan voimin. Matalammassa blokissa he ovat passiivisia, mutta pystyvät sieltäkin hyökkäämään vaarallisesti vastaan. Joukkueessa on ehkä hieman enemmän vauhtia kuin viime vuosina. Honka on huomattavasti freesimpi joukkue kuin ennen.

Myös HJK on uudistanut pelaamistaan pitkän pre-seasonin aikana. Koskela painottaa, että Klubin täytyy olla huolellisempi, jotta otteluiden sisällä nähdyistä lyhyistä, huonoista hetkistä päästään eroon.

– Haluamme saada harjoituskaudella treenatut jutut toimimaan ja pyrimme parantamaan niitä peli peliltä. Pystymme prässäämään korkealta ja hyökkäämään monipuolisesti, ja pelissämme on paljon hyvää. Emme saa antaa lyhyiden huonojen hetkien viedä meiltä hyvää tulosta.

– Esimerkiksi Hammarby-pelissä viimeiset syöttömme eivät olleet tarpeeksi laadukkaita ja päästimme helppoja maaleja: molemmissa Hammarbyn osumissa meillä oli käytännössä koko joukkue pallon alla. Meidän täytyy keskittyä paremmin ja puolustaa kurinalaisemmin silloin, kun olemme matalammalla.

Kauden alkua on Hiongassakin odotettu tietenkin jo pitkään ja fiilikset ovat sen koittaessa korkealla.

– Mahtava fiilis kauden avauksesta! Olemme valmistautuneet viimeiset kuukaudet juuri tähän hetkeen. Kaikki mahdollisuudet ovat vielä avoinna. Haluamme hyvän alun ja olemmekin joukkueena nyt hyvässä tilanteessa. Odotan avausottelua innostuneena, sitä toivoo että pääsisi jo nyt pelaamaan, Lucas Kaufmann toteaa.

– Hyvä preseason antaa meille totta kai paljon itseluottamusta ja henkisesti olemme nyt oikein hyvässä tilassa. Olemme osoittaneet, että olemme oikealla polulla. Liigacupin voittaminen oli tietenkin upea tunne ja toi joukkueemme vahvasti yhteen. Myös hyvät esitykset ja tulokset kansainvälisissä harjoitusotteluissa nostavat uskoa itseemme. Meillä ei ole epäilystäkään, ettemmekö voi joukkueena pelata erittäin hyvällä tasolla.

Hallitseva mestari HJK on varmasti suuren yleisön silmissä yksi suurimpia ennakkosuosikkeja myös tällä kaudella, mutta kovalla itseluottamuksella varustettu Honka-ryhmä lähtee tottakai hakemaan voittoa kauden avauksesta.

– HJK on tietysti aina ennakkosuosikki ja kova joukkue, jota vastaan täytyy suoriutua erityisen hyvin tuloksen saamiseksi. Uskon, kuitenkin, että kauden avausottelu on aina haastava, riippumatta siitä, mitä joukkuetta vastaan pelaamme. Olemme kuitenkin hyvässä tilanteessa joten nyt jos koskaan on hyvä aika pelata HJK:ta vastaan. Tällaiset ottelut ratkeavat usein pieniin yksityiskohtiin. Meidän täytyy olla keskittyneitä ja valmiita, minimoida heidän hyökkäyksensä ja maksimoida omamme, Kaufmann sanoo.

Honka-ottelussa HJK:n riveistä puuttuvat viime kaudella tulleita pelikieltojaan kärsivät maalivahti Conor Hazard (1 ottelu) ja wing-back Murilo (2 ottelua). Loukkaantuneista pelaajista ovat varmuudella sivussa Janne Saksela, Riku Riski, Pyry Soiri, Samuel Anini jr sekä maajoukkuereissulla loukkaantunut Santeri Hostikka.

Erotuomari: Gestranius Mattias
AET 1: Lamppu Mika
AET 2: Leppänen Veli-Matti
4.ET: Hyytiä Joni


HJK-FC Honka Bolt Arenalla lauantaina 2.4. kello 15. Kaikki kauden Veikkausliigaottelusta Ruudusta.

Lähde: HJK:n verkkosivut, FC Hongan verkkosivut