AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
HJK
4-3-3

10

(0-0)

Yleisöä 4081

HIFK
3-4-3
vko.43 // 26.10.2021

Ennakko: HJK-HIFK

Ennakko: HJK-HIFK

Kuva: Niklas Günsberg

Keskiviikkona Bolt Arenalla nähdään kauden odotetuimman ja seuratuimman otteluparin kohtaaminen, kun HJK isännöi kotiderbyssään HIFK:ta.

Ainoa tapa, jolla mestaruus ratkeaisi jo keskiviikkona, olisi KuPSin voitto tiukasti pronssissa kiinni olevasta SJK:sta Seinäjoella samaan aikaan, kun HJK häviäisi HIFK:lle. Toisaalta Klubillakin on vielä täydet saumat päästä lokakuun viimeisen päivän kierrokselle sarjan piikkipaikalta. Tämä edellyttäisi HJK:n voittoa samaan aikaan, kun KuPS ei Seinäjoelta hae täyttä pistepottia. Kuopiolaisten mahdollisuuksia heikentää ainakin hieman Urho Nissilän panna varoitustilin täyttymisen takia.

Kaikki on siis juuri niin avoimena kuin tässä vaiheessa kautta kuuluukin olla. Voitto HIFK:sta tarjoilee joka tapauksessa kullan kohtalon HJK:n omiin käsiin sunnuntain viimeisellä kierroksella.

– Iso derby-päivä avaa hienon viikon. Vuorossa on kauden viides derby, joista aiemmista olemme kolme voittaneet ja yhden hävinneet. Luonnollisesti haluamme päättää derby-vuoden voittoon, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela sanoo seuransa verkkosivuilla.

HJK:n pelaajatilanne on Inter-voiton jäljiltä jotakuinkin ennallaan, vaikka joukkueen keskuudessa on pientä flunssa-aaltoa kiertämässä. Luis Carlos Murillo on pelikiellossa, mutta Santeri Väänänen on tervehtynyt.

Kuluneella kaudella HIFK ansaitsi historiallisesti paikkansa ylemmässä loppusarjassa, joten joukkueet pääsevät pitkän odotuksen jälkeen kohtaamaan kolmannen kerran Veikkausliigassa tänä vuonna. Molemmat joukkueet ovat kauden aikana voittaneet yhden kohtaamisen, HJK ensin kesäkuussa lukemin 1–0 ja HIFK myöhemmin syyskuussa numeroin 2-0.

HIFK onnistui nappaamaan kuopiolaisilta tärkeitä pisteitä mestaruuskilpailussa maalittomalla tasapelillä, mutta tulos ei parantanut tähtipaitojen sijoitusta Europaikan tai mitalien tavoittelussa, kun eroa edellä olevaan Interiin on edelleen seitsemän pistettä. HIFK on kuitenkin onnistunut pitämään Ilveksen takanaan ja pitää tällä hetkellä viidettä sijaa 35 pisteellä, kun Ilves on kuudennelle sijalla 33 pisteellä.

HJK taas on mestaruuspaikasta vain pisteen päässä, kun joukkueet pelaavat Veikkausliigassa vielä kaksi ottelua. Mestaruustaisto on enää kahden kauppaa, kun HJK ja KuPS ovat karanneet muiden tavoittamattomiin.

– Tärkeintä tulevassa ottelussa on meidän intensiivisyys ja aggressiivisuus. Olemme asettaneet monta joukkuetta kaudella paineen alle huolimatta siitä, mikä heidän sijoituksensa on ollut. Aiomme tehdä saman myös huomenna, HIFK:n päävalmentaja Joaquín Gómez sanoo.

– Tämän kaltainen ottelu merkitsee meille todella paljon ja se on Suomessa kauden paras ja odotetuin ottelu. Viime voitto Derbystä oli meille todella tärkeä asia, joten toisen voittaminen olisi uskomaton saavutus, Gómez jatkaa.

Keskiviikon ottelussa HIFK-pelaajista Mosa kärsii pelikiellosta.

Erotuomari: Viljanen Petri
AET 1: Lamppu Mika
AET 2: Vihreävuori Riku
4.ET: Munukka Antti

HJK - HIFK Bolt Arenalla keskiviikkona 27.10. klo 18.30.

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: HJK:n verkkosivut, HIFK:n verkkosivut