AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
KuPS
4-3-3

30

(2-0)

Yleisöä 1323

SJK
3-4-3
vko.36 // 12.9.2021

KuPS jatkaa vahvassa putkessa (KuPS - SJK 3-0)

KuPS jatkaa vahvassa putkessa (KuPS - SJK 3-0)

Kuva: Juha Leskinen

KuPS jatkoi vahvaoja otteitaan ja kukisti lauantaina kotonaan Väre Areenalla SJK:n lopulta selkein 3-0-lukemin.

Ottelun alussa oli SJK:n kannalta hermoja raastava tilanne, sillä puolustuksen virheestä karkuun päästetty Aniekpeno Udo sai hankittua joukkueelleen rangaistuspotkun, kun SJK-vahti Jesse Öst joutui kaatamaan hänet rangaistusalueella. SJK:n onneksi rangaistuspotku kapsahti kuitenkin tolppaan, ja peliä päästiin jatkamaan lukemissa 0-0.

SJK vaikutti ottavan tilanteen jälkeen pallonhallinnan itselleen, ja laukauksia kohti kuopiolaisten maalia pääsivät kokeilemaan Denys Oliinyk ja Rodrigo Arciero. KuPS:n itävaltalaismaalivahti Johannes Kreidl oli kuitenkin hereillä maalillaan.

22 minuutin jälkeen Diego Tomas syötti oivallisen pallon hieman vartiotta jääneelle Taneli Hämäläiselle, joka pääsi vastakkain Östin kanssa ja sijoitti pallon etukulmasta sisään ja teki ensimmäisen maalinsa Veikkausliigassa. Maalin jälkeen ottelun hallinta siirtyi takaisin kuopiolaisille. KuPS:n 2-0-osuma syntyi ajassa 33 minuuttia, kun Tim Väyrynen oli jätetty vapaaksi maalin edessä, ja hän pääsi tälläämään Jordan Sebbanin matalan keskityksen sisään. Väyrynen pääsi toistamiseen kokeilemaan hieman ennen kuin 40 minuuttia oli täynnä, mutta Öst torjui laukauksen hienosti.

Toisella jaksolla SJK sai vapaapotkun hyvästä paikasta, mutta Kreidl sai torjuttua Denys Oliinykin vasempaan alanurkkaan suuntautuneen vedon. 55. minuutilla Oliinyk pääsi jälleen nokikkain KuPS-vahdin kanssa, mutta SJK:n kavennusosumaa ei tästä tilanteesta syntynyt.

Tunnin kohdalla myös KuPS:n Jordan Sebban pääsi vapaasti vetopaikoille, mutta Jesse Öst veti jälleen pisimmän korren. Kun pelikellossa oli 70 minuuttia, SJK sai hyvän pitkän hyökkäyksen päätteeksi pallon maaliin, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. SJK:n kannalta lukemat muuttuivat todella masentaviksi 75 minuutin jälkeen, kun Santeri Haaralan syöttö vapautti Tim Väyrysen ja hänen sijoituksensa vasempaan takakulmaan upposi maaliin ja tulostaululle päivitettiin numerot 3-0.

Öst pääsi vielä venyttämään torjuntaan Uzochukwu Onuorahin vedossa, jonka jälkeen ottelun painopiste siirtyi KuPS-maalille. SJK ei kuitenkaan saanut kavennusta aikaiseksi.

Lähde: SJK:n verkkosivut