AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
FC Honka
3-4-3

03

(0-2)

Yleisöä 798

HIFK
3-4-3
vko.34 // 27.8.2021

Ennakko: FC Honka-HIFK

Ennakko: FC Honka-HIFK

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Hongalla on edessään lauantaina erittäin tärkeä ottelu, kun keltamustat kohtaavat kotinurmellaan Tapiolan urheilupuistossa HIFK:n. Joukkueet taistelevat tasaisesti paikasta kuuden joukkoon ja Mestaruussarjaan.

Viime kierroksella Honka kohtasi vieraskentällä IFK Mariehamnin ja oli avausjaksolla todella tehokas. Luis Henrique ja Jerry Voutilainen veivät keltamustat jo kahden maalin johtoon ensimmäisen kuuden peliminuutin aikana, ja Rui Modesto lisäsi johdon kolmeen vielä ennen taukoa. Toinen nelivitonen oli selvästi tasaisempi ja IFK nousi maalin päähän, mutta Honka piti pakkansa kasassa ja toi kolme pistettä mukanaan Espooseen.

HIFK:n viime viikonlopun kotiottelu Kuopion Palloseuraa vastaan päättyi kuopiolaisten murskavoittoon. Stadilaiset johtivat peliä tauolla 1-0, mutta KuPS onnistui toisella puoliajalla ottamaan komennon kentällä. Vieraat tekivät peräti viisi maalia tauon jälkeen ja veivät kolme pistettä Kuopioon 1-5-voiton turvin.

– Me emme keksi tekosyitä viime ottelun tulokselle. KuPS on erittäin laadukas joukkue, joka pelaa eri sijoista kuin me. Heillä on takanaan pitkä jakso kovia pelejä myös Euroopassa. Meidän on siitä pelistä otettava mukaan positiivisia asioita, kuten se, että pystyimme vastaamaan huutoon noin hyvää joukkuetta vastaan 45 minuutin ajan. Toisella puoliajalla oli parannettavaa. Niitä asioita olemme käyneet läpi jälkeenpäin, sanoo HIFK:n päävalmentaja Joaquín Gómez.

Myös IFK Mariehamnia vastaan osunut, juuri ennen SJK-ottelua joukkueeseen liittynyt Henrique on avannut Honka-uransa komeasti. Kahteen pelattuun otteluun kasassa on kaksi maalia. Henrique kohtaa lauantaina vanhan seuransa, sillä hyökkääjä pelasi HIFK:n paidassa kausilla 2019 ja 2020.

Honka ja HIFK kohtasivat harjoitusottelussa tammikuussa. Honka voitti tuon ottelun 4-3. Veikkausliigakauden avauskohtaaminen joukkueiden välillä miteltiin puolestaan Bolt Arenalla kesäkuun puolivälissä. Silloin HIFK oli voitokas, Jusif Alin iskiessä ottelun ainoan maalin. Honka lähtee siis hakemaan lauantaina revanssia kesäkuun tappiosta.

– HIFK on aina vaikea vastustaja. He taistelevat loppuun saakka eivätkä usein anna monia maalipaikkoja vastustajalleen. He eivät toki ole pelanneet viime aikoina kovinkaan paljoa, joten koitamme kääntää sen eduksemme. He kärsivät viime ottelussaan selvän tappion, joten voi olla, että näemme suuriakin muutoksia lauantain ottelussa.

- HIFK:ssa on taitavia yksilöitä ja he pelaavat hyvin yhteen joukkueena. Odotamme siis varmasti vaikeaa haastetta lauantaina, Hongan Lucas Kaufmann toteaa.

Hongan jo huhtikuun loppupuolella alkanut Veikkausliigakausi alkoi mollivoittoisesti. Joukkueen yhdeksän ensimmäistä ottelua pitivät nimittäin sisällään vain kaksi voittoa ja peräti seitsemän tappiota. Sen jälkeen kurssi on kääntynyt, mistä kertoo myös espoolaisten nousu sarjataulukossa kuudennelle sijalle asti. Juhannuksen jälkeen joukkue on hävinnyt ainostaan kerran Veikkausliigassa.

– Mielestäni Hongan alkukauden tulokset eivät vastanneet joukkueen peliesityksiä. He pelaavat hyvää jalkapalloa ja ovat työstäneet pitkäjänteistä projektia jo useamman vuoden. FC Honka on vaarallinen joukkue, joka haluaa pitää palloa. Meidän osalta se tarkoittaa sitä, että meillä on oltava intensiteetti ja aggressiivisuus korkealla, sanoo Gómez.

Viime aikoina torjuntavastuun HIFK:n maalilla kantanut Markus Uusitalo ei ole mukana kokoonpanossa FC Honkaa vastaan, sillä hän ei lainapelaajana saa pelata emoseuraansa vastaan. Tolppien välissä nähdään lauantaina Calum Ward.

Erotuomari: Al-Emara Mohammad
AET 1: Jantunen Olli
AET 2: Olkku Tapani
4.ET: Roth Matti

FC Honka-HIFK Tapiolan Urheilupuistossa lauantaina 28.8. kello 13.00.

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: FC Hongan verkkosivut, HIFK:n verkkosivut