AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
HIFK
3-4-3

10

(1-0)

Yleisöä 1251

SJK
3-4-3
vko.36 // 6.9.2021

Ennakko: HIFK-SJK

Ennakko: HIFK-SJK

Kuva: Niklas Günsberg

HIFK:n tiivistahtinen syyskuu käynnistyy tiistaina, kun SJK saapuu vierailulle Bolt Arenalle.

Stadilaisten otteluohjelmassa on kaksi ottelua jokaista viikkoa kohden seuraavan kolmen viikon ajan. Lisäksi viime perjantailta siirretty vierasottelu FC Hakaa vastaan hakee vielä uutta pelipäiväänsä.

Joukkueet kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran tällä kaudella toukokuussa Seinäjoella. Silloin päädyttiin pistejakoon tasatuloksella 1-1. Aldayr Hernández vei HIFK:n johtoon kyseisen ottelun 75. peliminuutilla, mutta johtoasema ei säilynyt kauan. SJK:n Jake Jervis tasoitti pelin viisi minuuttia HIFK-topparin puskumaalin jälkeen.

SJK lähtee tiistain otteluun tietynlaisena ennakkosuosikkina, sillä joukkue on erinomaisessa kunnossa ja jopa johtaa viiden ottelun kuntopuntaria ennen Helsingin Jalkapalloklubia ja Kuopion Palloseuraa. Joukkue on viiden ottelun tappiottomassa putkessa, ja ainut kauneusvirhe viimeaikaisissa tuloksissa on elokuun lopussa pelattu vierastasapeli HJK:a vastaan.

HIFK:n otteluohjelma meni elokuussa pahemman kerran uusiksi, sillä peräti kolme sen suunnitelluista otteluista jouduttiin siirtämään koronakaranteenien takia. Viime perjantaina joukkueen oli tarkoitus pelata ensimmäinen näistä rästiotteluista, mutta FC Hakan joukkueessa todettu koronatapaus siirsi ottelun jälleen kerran myöhempään ajankohtaan.

SJK-joukkueen mainioon liitoon saanut Jani Honkavaara voi valita kokoonpanonsa ilman loukkaantumismurheita, ja pelikieltojakaan ei pelaajilla ole. Pyry Hannola, Daniel Håkans ja Matias Vainionpää ovat kuitenkin Suomen U21 -maajoukkueen mukana EM-karsinnoissa, eivätkä ole käytettävissä tiistain ottelussa. Suomen joukkue kohtaakin juuri tiistaina Kroatian Oulussa.

- IFK on pelannut viime aikoina vähän, mutta 3-0-voitto Hongasta kertoo paljon heidän tasostaan. Heillä on sarjan kokenein joukkue ja paljon laadukkaita pelaajia. He ovat erityisen vaarallisia vastahyökkäyksissä ja keskittävät paljon. Niihin olemme tällä viikolla harjoituksissa keskittyneet.

- Nuorten maajoukkuepelaajat puuttuvat kokoonpanosta, mutta se oli jo etukäteen tiedossa, ennakoi SJK:n päävalmentaja Honkavaara.

HIFK:n päävalmentaja Joaquín Gómez kertoo olevansa ennen kaikkea tyytyväinen joukkueen peliesitykseen espoolaisjoukkuetta vastaan.

– Meidän peliesitys oli ammattimainen ja ehjä todella vaikeaa vastustajaa vastaan. Pystyimme parantamaan paljon sitä edeltäneestä KuPS-ottelusta niin joukkueena kuin yksilölliselläkin tasolla. Toivottavasti pystymme nyt jatkamaan tätä momentumia myös syyskuun aikana. Tulevat viikot tulevat olemaan meille todella tärkeitä, Gómez kommentoi.

Erotuomari: Niinimäki Pietu
AET 1: Honkanen Jukka
AET 2: Jantunen Olli
4.ET: Munukka Antti

HIFK-SJK Bolt Arenalla tiistaina 7.9. kello 18.30.

Kaikki Veikkausliigan ottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: HIFK:n verkkosivut, SJK:n verkkosivut