AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
AC Oulu
4-3-3

12

(1-1)

Yleisöä 903

HIFK
6-2-3
vko.20 // 23.5.2021

HIFK jatkaa tappioitta, AC Oulu pisteittä (AC Oulu - HIFK 1-2)

HIFK jatkaa tappioitta, AC Oulu pisteittä (AC Oulu - HIFK 1-2)

Juhani Pennanen joutui antautumaan kahdesti. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK:n hyvin alkanut kausi Veikkausliigassa jatkui sunnuntai-iltana Raatin stadionilla AC Oulun vieraana. HIFK on aloittanut kautensa sunnuntaihin mennessä tappioitta kun taas sarjanousija AC Oulu oli avannut kautensa kolmella tappiolla maalierolla 1-7.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti HIFK:n painonhallinnalla. Ensimmäinen vetopaikka siunaantui Mosalle reilun kymmenen minuutin jälkeen, mutta laukaus suuntautui kohti AC Oulun maalivahtia Juhani Pennasta. Vierasjoukkueen puolelta aktiivisesti aloitti myös hyökkääjä Jeremiah Streng, joka oli oululaisten harmina nopeudellaan. Viime kaudella vielä HIFK:n paidassa pelannut Kevin Larsson oli puolestaan kotijoukkueen aktiivisempia hyökkäysalueella.

HIFK oli sunnuntaina avausmaalintekijä jo neljättä ottelua putkeen. Aktiivisesti kokoonpanoon palannut Mosa teki upean juoksun AC Oulun boksiin ja pääsi puolustaja Ruxin etupuolelle. Espanjalainen joutui perään jäätyään rikkomaan ja pallo vietiin 11 metriin. Mosa meni itse antamaan rangaistuspotkua ja laukoi sen maaliin Pennasen käden kautta.

AC Oulu teki kauden ensimmäisen maalinsa kotiotteluissa seitsemän minuuttia myöhemmin. HIFK:n alkukauden liki ohittamaton puolustuslinja rakoili hetkeksi ja Niklas Jokelainen pääsi puolittaiseen läpiajoon vasemmalta puolelta kenttää. Jokelainen pääsi nokikkain Markus Uusitalon kanssa ja laukoi pallon voimalla sisään etukulmasta. Vauhdikkaan puoliajan harmina oli kentän kunto, joka haastoi pelaajia sekä syötöissä että nopeissa suunnanmuutoksissa. HIFK hallitsi tavoilleen uskollisesti palloa ja yritti rakentaa maalipaikkoja maita pitkin. Ottelun ensimmäiselle puoliajalle siirryttiin tasatuloksessa 1-1.

Molemmat joukkueet tekivät tauolla yhden vaihdon, mutta se ei muuttanut sitä, että palloa hallitsi myös toisen puoliajan alussa HIFK. AC Oulu sai kuitenkin itseluottamusta positiivisesta avausjaksosta ja se pääsi toisella puoliajalla yhä paremmin ja paremmin kohti HIFK:n maalia. Tasaisen toisen puoliajan ensimmäinen huippupaikka tuli kapteenin nauhaa kantaneelle Bäckmanille, mutta hänen laukauksensa suuntautui boksista kuitenkin suoraan kohti maalivahtia.

HIFK siirtyi ottelussa toistamiseen johtoon 67. minuutilla. Osuma oli upea taidonnäyte laitapelaajilta Pipe Sáez ja Macario Hing-Glover. Hing-Glover voitti oululaisjoukkueen puolustajan yksi vastaan yksi -tilanteessa ja boksiin murtauduttuaan miehen jalasta lähti keskitys kohti boksin vasenta puolta. Vasemmalle puolelle oli noussut Pipe, joka pommitti keskityksestä upean maalin yläriman kautta.

HIFK ajautui maalin jälkeen puolustuskannalle, mutta se puolusti johtoasemaansa fiksusti virheitä vältellen. Pipen maali jäi ottelussa lopulta voittomaaliksi ja näin HIFK:n vahva alkukausi sai jatkoa 1-2 vierasvoitolla AC Oulusta.