AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK
KuPS
3-4-3

10

(1-0)

Yleisöä 2754

FC Inter
4-3-3
vko.23 // 13.6.2021

Ennakko KuPS - FC Inter

Ennakko KuPS - FC Inter

Kuva: Juha Leskinen

Sarjataulukossa viidentenä oleva KuPS saa maanantaina vieraakseen kakkossijaa hallussaan pitävän FC Interin.

Viidentenä oleva KuPS on seitsemästä ottelusta kerännyt kymmenen sarjapistettä kolmen voiton ja yhden tasapelin myötä. Kuopiossa juhlittiin kevään aikana Suomen Cupin voittoa, minkä jälkeen meno on rahtusen ailahdellut. Joukkue palasi viime ottelussa parin tappion jälkeen voittokantaan, kun SJK kaatui 0-1 Urho Nissilän vapaapotkumaalilla.

KuPS:n päävalmentaja Simo Valakarin mukaan KuPS onnistui puolustamaan yhtenäisenä joukkueena SJK-voitossa.

- SJK-pelissä olin tyytyväinen siihen, kuinka me puolustimme koko joukkueen voimin. Se meillä pitää olla lähtökohtana jokaisessa ottelussamme. Onnistunut koko joukkueen puolustuspelaaminen tekee kolmen pisteen tavoittelemisesta huomattavasti helpompaa", Valakari iloitsee.

Samaan hengenvetoon Valakari muistuttaa, ettei joukkue onnistunut pelaamaan tasollaan täyttä 90 minuuttia.

- Viime pelin ensimmäisellä puoliajalla teimme kentällä niitä asioita, joita olemme harjoitelleet ja joita haluan nähdä pelissämme. Toisella puoliajalla peli vähän hajosi. Haluamme kehittää edelleen omaa pallollista pelaamistamme ja nyt meidän pitää saada ehjä ysikymppinen, mikäli haluamme voittaa Interin, Valakari summaa.

Inter pääsee myös hyvistä lähtökohdista otteluun, sillä alla on hieno viiden ottelun voittoputki. Viimeisimpänä turkulaisten jyrän alle jäi IFK Mariehamn lukemin 3-0, kun Inter pelasi yhden liigakauden ehjimmistä otteluistaan.

KuPS ja Inter kalistelevat sapeleitaan jo toistamiseen tämän kauden liigassa. Joukkueet kohtasivat sarjan avauskierroksella, kun europeleissä mukana olevat joukkueet starttasivat kauden etukäteen. Tuolloin pisteet jäivät Turkuun Juho Hyvärisen roikkumaalilla. Pelissä oli keväisten olosuhteiden vuoksi vahva taistelupallon leima.

José Riveiron aikakaudella KuPS on ollut Interille haastava vastus etenkin Kuopiossa. Kahden edelliskauden kohtaamiset ovat Savossa päättyneet tappioon ja Inter on jäänyt maaleitta.

– He haluavat kontrolloida peliä pallonhallinnan kautta. Se on suurin ero heidän viime kauden pelitapaansa. Samaan aikaan alkukauden aikana on ollut huomattavissa muutos, että he pystyvät yhä paremmin nopeisiin suoriin hyökkäyksiin.

– Meidän täytyy luottaa itseemme. Kuopio on ollut meille viime kausina tekemätön paikka. Meidän on taisteltava pallonhallinnasta heitä vastaan, mikä kasvattaisi meidän mahdollisuuksia saada kolme pistettä, Riveiro pohtii.

Espanjalaisvalmentaja on luottavainen joukkoihinsa. Hän uskoo, että tempoa pystytään pitämään yllä, vaikka viime ottelusta ei ole montaa päivää aikaa.

– Uskon, että pystymme hallitsemaan asian. Olemme valmistautuneet hyvin ja meillä on meneillään hyvä ajanjakso, Riveiro päättää.

Erotuomari Munukka Antti
AET 1 Aravirta Jan-Peter
AET 2 Komppa Paavo
4.ET Haapakoski Miikka

KuPS - FC Inter Kuopion Keskuskentän jalkapallostadionilla maanantaina 14.6. kello 18.30.

Kaikki Veikkausliigaottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: KuPS:n verkkosivut, FC Interin verkkosivut