FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
FC Haka
4-5-1

14

(0-0)

Yleisöä 1665

HJK
4-3-3
vko.33 // 18.8.2020

HJK vei toisenkin klassikon (FC Haka-HJK 1-4)

HJK vei toisenkin klassikon (FC Haka-HJK 1-4)

Ferhan Hasani teki hattutempun Valkeakoskella. (Kuva: Juha Tamminen)

HJK palasi voittojen tielle kaatamalla klassikossa FC Hakan vieraskentällä 4-1 (0-0).

Ensimmäisellä puoliajalla HJK oli hallitsevampi osapuoli, mutta maaleja ei kuitenkaan nähty.

Toisella puoliajalla kuitenkin alkoi tapahtua. 51. minuutilla David Browne pääsi laukomaan HJK:n johtoon. Kahdeksan minuuttia edellisestä ja HJK sai rangaistuspotkun, jonka Ferhan Hasani laukoi varmasti verkkoon. Haka tuli kuitenkin maalin päähän Eero Markkasen osumalla heti muutamaa minuuttia myöhemmin.

HJK ja Hasani kuitenkin ratkaisivat pelin jo viisi minuuttia myöhemmin. Ensin Hasani laukoi komeasti pallon verkkoon ja pari minuuttia myöhemmin HJK sai toisen rangaistuspotkun ja Hasani pääsi sinetöimään hattutemppunsa.

Sen lisäksi, että ottelu pysyi tauolle asti maalittomana, niin Hakan puolustuspelaamisessa oli todella paljon hyviä elementtejä. Vaikka pallonhallinta ja laukaukset menivät selvästi vieraille, niin peli pysyi kotijoukkueen kontrollissa, eikä vastustaja saanut laukaustakaan kohti Michael Hartmannin vartioimaa maalia.

Avauspuolikkaalla vaikuttikin, että jo pitkään vaivanneista nukahduksista ja virheistä oli päästy vihdoin eroon. Lisäksi hyökkäyspäässä tilanteita pystyttiin luomaan kontrolloidusti. Etenkin oikealla laidalla Samuel Chidi oli pelipäällä luoden painetta vieraiden maalille, mutta samoin teki vasemmalla laidalla ensimmäisen avauspaikkansa ottanut Maximus Tainio. Mies olikin järjestämässä jakson lopulla hyvää tilannetta murtautuessaan HJK -puolustuksen läpi, mutta lopulta päädystä lähtenyt keskitys oli aavistuksen liian pitkä.

Toinen jakso alkoikin sitten murheellisesti Hakan kannalta, kun Niklas Friberg loukkaantui 50. minuutilla. Seth Saarinen ei ollut vielä kerinnyt kentälle ja Friberg itse joutui katsomaan maalin takaa, kun David Browne laukoi pallon Hartmannin torjunnasta sisään 51. minuutilla.

Kotijoukkueen ilta synkentyi seitsemän minuuttia myöhemmin Ferhan Hasanin iskiessä pilkulta illan ensimmäisensä. Rangaistuspotku oli seurausta Brownen vahvasta noususta, minkä Jami Kyöstilä pysäytti rikkeen arvoisesti.

Kolme minuuttia myöhemmin Eero Markkanen nostatti vielä pienen toivon kipinän laukomalla pallon Valtteri Morenin jalan kautta takakulmaan. Tämä takaa-ajo tyrehtyi kuitenkin ennen, kuin ehti kunnolla alkamaan Hasanin laukoessa illan toisensa. Ja sama mies kruunasi ottelunsa 68. minuutilla laittaen pallon toistamiseen pilkulta sisään. Tälläkin kertaa hankkijana oli Browne, kenet nyt puolestaan Medo kaatoi sääntöjen vastaisesti.

Ottelun loppu oli enemmänkin kosmetiikkaa ja peliajan antamista vähemmän kentälle päässeille. Haka vaihtoi vielä kolme pelaajaa ja HJK puolestaan teki viisi vaihtoa viimeisen parinkymmenen minuutin aikana.

Voitollaan HJK nousi sarjassa KuPS:n ohi toiseksi ja Haka jatkaa voitoitta.


FC Haka kohtaa seuraavaksi sunnuntaina 23.8. HIFK:n vieraissa ja HJK matkaa lauantaina RoPS:n vieraaksi.

Lähde: FC Hakan verkkosivut