AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Honka
3-4-3

10

(1-0)

Yleisöä 1120

RoPS
5-2-3
vko.29 // 25.7.2020

Ennakko: FC Honka-RoPS

Ennakko: FC Honka-RoPS

Kuva: Juha Tamminen

FC Hongan neljän ottelun mittainen heinäkuun kotiotteluputki päättyy sunnuntaina kun vieraaksi saapuu RoPS Rovaniemeltä.

Honka on KuPS:in lisäksi toinen Veikkausliigan joukkueista, joka ei ole hävinnyt vielä otteluakaan. Viidestä ottelusta kasassa on neljän tasapelin ja yhden voiton myötä seitsemän pistettä ja sarjataulukossa sija viisi.

RoPS löytyy kahden pisteen saldolla sarjan toiseksi viimeiseltä sijalta, mutta se on kuitenkin osoittanut vaarallisuutensa. Esimerkiksi viime kierroksella viime kauden nelonen, Tampereen Ilves jäi Rovaniemellä 1-1 tasapeliin. Hongalla ei siis ole lainkaan varaa aliarvioida sunnuntain vastustajaa.

– Tietenkin lähdemme hakemaan voittoa emmekä yhtään vähempää. Kotipelissä näytönhalu on tavallistakin suurempi. Sunnuntain jälkeen meillä onkin viikon tauko peleistä. Haluamme päästä voitto alla siihen viikkoon, Honka-puolustaja Dani Hatakka sanoo.

RoPS matkustaa Espooseen nousujohtoisten esitysten siivittämänä. Huolimatta loukkaantumistilanteesta alla on kaksi tasapeliä ensin FC Hakaa ja tämän viikon tiistaina Ilvestä vastaan.

- Ilvestä vastaan pelasimme ehyimmän pelimme pitkiin aikoihin, päävalmentaja Vesa Tauriainen kertaa.

- Otimme pelillisesti ison askeleen eteenpäin.

Samaa kehityssuuntaa Tauriainen tavoittelee myös sunnuntaina Tapiolassa.

- Meidän pallollinen pelaaminen on mennyt eteenpäin, mutta se ei ole vieläkään sitä tasoa, mitä sen pitäisi olla, RoPS:n päävalmentaja kertoo.

- Honkaa vastaan meidän täytyy onnistua myös puolustuspelaamisessa todella hyvin.

Honka on luottanut tällä kaudella kolmen topparin systeemiin. Kilpailu paikoista on kova, sillä minuutteja kärkkyvät Hatakan lisäksi Robert Ivanov, Konsta Rasimus, Henri Aalto, sekä Tapio Heikkilä. Hatakan mukaan kova kilpailutilanne on hyvä asia.

– Valmennukselle tilanne on varmasti sinänsä hyvä, että vaihtoehtoja on runsaasti. Lisäksi kilpailu antaa pelaajille lisämotivaatiota, sillä jokaisessa pelissä ja harjoituksissa täytyy tehdä kovaa hommia avauskokoonpanopaikan ansaitsemiseksi. Toisaalta tässä tiukassa ottelutahdissa rotaatiokin on tärkeää ja kaikki saavat myös sitä kautta mahdollisuuden, hän päättää.

Hongan ainoa varma poissaolija sunnuntain ottelusta on Mac Kandji.

Loukkaantuneiden osastolta RoPS ei vielä tähän otteluun saa helpotuksia. Monen pelaajan kohdalla paluu on erittäin lähellä. Yksi heistä on kapteeni Eetu Muinonen, joka kävi jo Ilves-ottelussa istumassa penkillä, mutta ei kuitenkaan matkaa joukkueen mukana Espooseen.

- Edun on parempi harjoitella itsensä rauhassa kuntoon, Tauriainen perustelee.

- Kun kuitenkin matkustamme pitkät vieraspelit kuudellatoista pelaajalla, ei mukaan kannata ottaa sellaista pelaajaa, jonka pelaamisesta ei ole täyttä varmuutta.


FC Honka - RoPS Tapiolan urheilupuistossa sunnuntaina 26.7. kello 17.00.

Lähde: FC Hongan verkkosivut, RoPS:n verkkosivut