FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS RoPS SJK TPS
RoPS
4-3-2

22

(2-1)

Yleisöä 1496

FC Haka
5-1-4
vko.28 // 16.7.2020

Ennakko: RoPS-FC Haka

Ennakko: RoPS-FC Haka

Kuva: Juha Tamminen

RoPS isännöi kauden toisessa kotiottelussaan perjantaina Veikkausliigan nousijajoukkue FC Hakaa.

FC Haka matkustaa toistamiseen tämän vuoden puolella Rovaniemen Palloseuran vieraaksi. Ensimmäisellä kerralla pelattiin Suomen Cupin alkusarjaa helmikuun alussa Oulussa ja tuolloin pitkästä bussimatkasta huolimatta koskilaiset nappasivat arvokkaan 1-0-voiton Antto Hilskan maalilla.

Tällä kertaa vielä hivenen pidempään bussimatkaan valmistautuminen on tehty huolellisesti ja joukkue lähtikin matkaan jo torstaina ennen kahdeksaa aamulla. Matkalla pysähdyttiin vetämään valmistavat treenit Jyväskylässä, minkä jälkeen matka jatkui kohti Rovaniemeä ja perjantaina joukkue pääseekin otteluun hyvin levänneenä.

Muutoinkin HJK-pelin jälkeinen tauko on valmentaja Teemu Tainion mukaan käytetty hyvin.

– Joukkue on saanut nyt levättyä ja treenata hyvin näitä tulevia pelejä varten, joita alkaa nyt tulemaan. Joukkueen terveystilanne on myös erinomainen, Tainio iloitsee Hakan sivuilla.

Haka saa kehuja isänniltä ennakkoon.

- Haka toimii joukkueena hyvin. Sellaisen saaminen toimimaan ei ole yhden kuukauden tai kuudenkaan kuukauden projekti vaan paljon pidempi. Siinä he ovat hyviä, RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen kehaisee perjantain vastustajaa.

- He eivät ole erityisen prässäävä joukkue, vaan puolustavat erittäin syvällä. Matalan joukkuepuolustuksen he tekevät todella hyvin, mutta on siellä haavoittuvuuksiakin.

RoPS:ssa on huomioitu myös Hakan kokenut hyökkäysarsenaali.

- Markkanen on tuonut heille uuden ulottuvuuden, jossa Chidi on mukana hyvänä fyysisenä pelaajana, Tauriainen myöntää.

Hakan loukkaantuneista Anton Popovitch tekee paluun kokoonpanoon ja Ville-Valtteri Starck on aloittanut jo treenaamisen. Poissa kokoonpanosta on Saibou Keita, joka kärsii HJ -ottelun pelikiellosta sekä edelleen ilman pelilupaa oleva Maximus Tainio.

Molemmilla joukkueilla on nyt kaksi Veikkausliigaottelua alla. Haka pelasi avauksessa Hongan kanssa tasan 1-1 ja hävisi toisen ottelunsa HJK:lle 1-3. RoPS:n pistetili on sen sijaan kokonaan avaamatta, sillä avausottelussaan joukkue hävisi Turussa Interille 1-3 ja toisella kierroksella kotonaan HIFK:lle 0-1.

Tainio vakuuttaa, että kotijoukkueen pelitapaa on tutkittu ja tiedossa on, mitkä ovat joukkueen heikkoudet. Tainio peräänkuulutti kauden alla, että Veikkausliigassa joukkueen on opeteltava myös puolustamaan syvältä, mutta perjantaina on ilmeisestikin odotettavissa viime kaudelta tuttua Hakaa.

– Me yritetään olla huomenna tosi aktiivinen sekä pallottomana ja pallollisena. Lähdetään metsästämään ensimmäistä voittoa, kun taas RoPS metsästää ensimmäistä pistettä.

Edellisessä kotiottelussa HIFK:a vastaan RoPS:n Aleksandr Kokko ja Jussi Niska joutuivat jättämään pelin loukkaantuneena kesken. Kokko ei valitettavasti huomenna pelaa, mutta hänen kohdallaan edetään päivä kerrallaan. Jussi Niska sen sijaan selvisi säikähdyksellä ja pelaa perjantaina.

Toistaiseksi sivussa ovat myös Youness Rahimi, Eetu Muinonen, Simo Majander, Tommi Jäntti sekä Zurab Tsiskaridrize. Rahimin, Muinosen ja Tsiskaridzen kohdalla kuitenkin odotus on, että paluu kentille voisi tapahtua piakkoin.


RoPS - FC Haka Rovaniemen Keskuskentällä perjantaina 17.7. kello 18.30.

Lähde: RoPS:n verkkosivut, FC Hakan verkkosivut