AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
IFK Mariehamn
4-3-3

YHT. 1-2

12

(1-2)

Yleisöä 1027

FC Honka
4-4-2
vko.43 // 29.10.2019

Ennakko: IFK Mariehamn-FC Honka

Ennakko: IFK Mariehamn-FC Honka

Veikkausliigan lopputurnaus kaudella 2019 huipentuu finaaliin, jonka avausosassa IFK Mariehamn isännöi keskiviikkona FC Honkaa.

Panokset kauden viimeisiin otteluihin ovat kovat, sillä otteluparin voittaja pääsee mukaan ensi vuoden europeleihin.

Hongalla on yli viikon tauko viime pelistä, kun taas IFK on pelannut kaksi jatkoajalle asti mennyttä ottelua europudotuspelien aiemmilla kierroksilla. Hongan päävalmentaja Vesa Vasara näkee molemmissa asetelmissa etunsa ja haittansa.

- IFK:lla haasteena on jaksaminen ja meillä vireen löytäminen heti ottelun alusta, hän sanoo.

Mestaruussarjan päätteeksi kuudenneksi sijoittunut IFK Mariehamn kohtasi europudotuspelien ensimmäisellä kierroksella HIFK:n. Ottelu eteni maalittomassa tilanteessa aina rangaistuspotkukilpailuun saakka, jossa maarianhaminalaiset olivat vahvempia.

Viime kierroksella joukkue kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen HJK:n Telia 5G Areenalla. Helsinkiläiset johtivat ottelua avausjakson jälkeen, mutta IFK tuli tasoihin toisella nelivitosella. Jatkoajan ainoan osuman iski IFK-toppari Rick Ketting, joten loppulukemiksi kirjattiin 1-2 vierasvoitto.

- IFK on haastava vastustaja, joka on erityisen vaarallinen nopeissa hyökkäyksissä ja erikoistilanteissa, Vasara analysoi.

Hän avasi myös hieman joukkueen valmistautumista tärkeisiin otteluihin.

- Muutaman päivän pidimme taukoa treeneistä ja nyt olemme valmistautuneet normaalisti noin viikon ajan.

IFK:lta puuttuvat mitä todennäköisimmin viikonloppunakin sivussa ollut kaksikko Robin Sid - Simon Silverholt. Hongalta varmasti sivussa ottelusta ovat ainakin Rasmus Leislahti, sekä Armend Kabashi.


IFK Mariehamn - FC Honka keskiviikkona 30.10. klo 18.30 Wiklöf Holding Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu-palvelun kautta.

Lähde: FC Hongan verkkosivut