FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
HJK
4-2-4

12

(1-0)

Yleisöä 997

IFK Mariehamn
4-5-1
vko.42 // 26.10.2019

Ennakko: HJK-IFK Mariehamn

Ennakko: HJK-IFK Mariehamn

HJK kohtaa seuraavaksi IFK Mariehamnin, kun joukkueet iskevät yhteen sunnuntaina Telia 5G Arenalla.

Kamppailun voittaja etenee lopputurnauksen kaksiosaiseen finaaliin, jossa vastaan asettuu FC Honka. Finaalin voittaja nappaa paikan Eurooppa-liigan karsintoihin ensi kesäksi.

Klubi kaatoi ensimmäisellä kierroksella tiukkojen vaiheiden jälkeen FC Lahden. Kotijoukkue karkasi avauspuolikkaalla jo kahden maalin johtoon. Petteri Forsell avasi maalihanat pilkulta reilun puolen tunnin jälkeen, mutta taituri jouduttiin ottamaan pian tämän jälkeen vaihtoon. Hänen tilalleen tullut Evans Mensah onnistui maalinteossa reilun parin minuutin pelin jälkeen, kun Eetu Vertainen tarjoili erinomaisen esityön. Lahti nousi kuitenkin toisella puolikkaalla tasoihin kymmenessä minuutissa. Jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua, joten paremmuus ratkaistiin pilkuilla. Klubin kaikki neljä ensimmäistä laukojaa onnistuivat, kun taas Maksim Rudakov koppasi kiinni kaksi lahtelaisten yritystä.

HJK ja IFK Mariehamn ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti. Klubi vei nimiinsä kaikki kamppailut maalierolla 7-1. Viimeisin ottelu oli lähes tasan kuukausi sitten yläloppusarjassa: tuolloin Klubi kuittasi paremmuuden William Parran ja Evans Mensahin kahdella osumalla lukemin 3-0.

Yhteensä kohtaamisia Veikkausliigassa on kertynyt vuosien saatossa 19 kappaletta. Klubi on kuitannut täydet pisteet 13 kertaa, kun taas tasapeliin on päädytty kuudesti. IFK ei ole siis kertaakaan voittanut HJK:ta Veikkausliigassa. Kamppailujen maaliero on Klubin eduksi murskaavasti 30-6. Edellinen tasapelikin on huhtikuulta 2017: HJK:lla on alla kahdeksan peräkkäistä voittoa keskinäisistä peleistä.

Töölössäkin tahti on ollut murskaava. 12 kotikohtaamisesta saarelaisia vastaan Klubi on voittanut yhdeksän ja kolmesti on päädytty pistejakoon. Näistä kaksi tuli heti kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa, joten viimeisistä kymmenestä Töölön keskinäisestä HJK on voittanut yhdeksän. 12 kamppailun maaliero on HJK:n kannalta tyrmäävä: 20-2.

Yläloppusarja sujui IFK:n kannalta mollivoittoisesti. Viiden ottelun saldona oli yksi tasapeli sekä neljä tappiota maalierolla 2-11. Ainoa tasapeli tuli lokakuun alussa Ilvestä vastaan.

Lopputurnauksen avauksessa Maarianhamina sai kotikentällään vastaansa HIFK:n. Vaikka molemmat joukkueet kolisuttelivat maalipuita, niin täysosumia ei varsinaisen peliajan aikana nähty. Myös jatkoaika oli maaliton, joten Helsingin tapaan paremmuus ratkaistiin pilkuilla. Tässä Mariehamn oli etevämpi lukemin 4-2. Kotijoukkueen sankari oli kaksi HIFK:n rankkaria pysäyttänyt Oskari Forsman.

Sekä IFK Mariehamn että HJK urakoivat siis täydet minuutit keskiviikkona, joten kumpikaan joukkue ei saa lepoetua sunnuntain kamppailuun. Lopputurnauksen ottelutahti on poikkeuksellisen tiivis. Finaaliottelut pelataan ensi viikon keskiviikkona ja sunnuntaina, joten toinen finaaliin yltäneistä joukkueista pelaa neljä ottelua 12 päivässä.

– Jännitys oli huipussaan Lahti-matsissa, kun mentiin rankkareille. Näistä muodostuu juuri niitä muistoja, joista puhutaan pitkään. Huomiselle on jo nyt suuret odotukset ja suuret tunteet pinnassa, hehkuttaa HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi.

HJK:lta ovat ottelusta sivussa loukkaantuneet Henri Toivomäki, Joonas Vahtera ja Santeri Väänänen. IFK Mariehamnilta loukkaantumisen takia puolestaan ovat sivussa Robin Sid ja Simon Silverholt.


HJK – IFK Mariehamn sunnuntaina 27.10. kello 18.30. Telia 5G Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu-palvelussa.