AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
HIFK
2-2-3

20

(1-0)

Yleisöä 1540

RoPS
2-3-1
vko.41 // 18.10.2019

Ennakko: HIFK-RoPS

Ennakko: HIFK-RoPS

HIFK ja RoPS kohtaavat lauantaina Veikkausliigan haastajasarjan päätöskierroksen ottelussa Telia 5G Areenalla.

Sarjasijoitusten suhteen kummallakaan joukkueella ei ole huomiselle suurtakaan panosta. RoPS on sarjassa yhdeksäs tai kymmenes ja HIFK joko seitsemäs tai kahdeksas.

Yhdeksännellä sijalla RoPS toki jättäisi kaksinkertaisella budjetilla operoivan SJK:n selkänsä taakse, kun taas HIFK saattaisi seitsemännen sijan myötä saada ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle pykälää helpomman vastustajan.

Suurin motivaattori löytyy kuitenkin pelaajien halusta kilpailla.

- Pelaajien, taustojen sekä valmennustiimin kannalta on aivan eri asia päättää kausi voittoon kuin puolittaiseen suoritukseen, RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti korostaa.

- Kuluneen viikon perusteella mikään ei viittaa siihen, etteivätkö pelaajat haluaisi vielä kerran kilpailla ja samalla antaa näyttöjä myös oman tulevaisuutensa eteen.

Edellisellä kierroksella RoPS onnistui varmistamaan paikkansa Veikkausliigassa loistokkaalla voitolla Seinäjoen Jalkapallokerhosta. HIFK puolestaan kaatoi Vaasan Palloseuran vieraissa 2-3. Vaikean kauden päätteeksi sarjapaikan varmistuminen vapautti tunnelman. Vaikka RoPS ei missään vaiheessa ollut kovinkaan lähellä edes karsijan paikkaa, muistutti putoamispeikko siitä huolimatta itsestään.

HIFK:n keskikenttäpelaaja Joel Mattsson oli hyvällä tuulella päivää ennen ottelua, ja kertoo odottavansa loppukauden otteluita suurella mielenkiinnolla.

– RoPS-matsi on siinä mielessä mielenkiintoinen, että me ollaan jo varmistettu eurolopputurnauspaikka, kun taas RoPSilla ei enää ole paljon pelissä. Me lähdetään tietysti peliin tavoittelemaan voittoa, aivan kuten kaikissa muissakin peleissä. Vaikka tiedetään pääsevämme eurolopputurnaukseen, niin sitä osaa pelaajana silti pitää keskittymisen nykyhetkessä. Paljon on myös kyse siitä, että saa hyvän fiiliksen alle ennen seuraavaa vaihetta, Mattsson pohtii.

Viimeiseen otteluun RoPS voi lähteä nauttien. Muutamilla pelaajilla ottelut jatkuvat vielä reservijoukkueen peleissä tai maajoukkueissa, mutta valtaosalla pitkä tammikuussa alkanut kausi päättyy huomenna.

Pasi Tuutti ei vielä paljasta huomista kokoonpanoaan, mutta vihjaa muutoksia tulevan.

- Moni pelaaja on puurtanut pyyteettömästi läpi vuoden ilman, että olisivat saaneet paljoakaan peliaikaa. Huomenna he tulevat saamaan, Tuutti lupaa.


HIFK-RoPS lauantaina 19.10. klo 15.00 Telia 5G Areenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.