FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
VPS
4-5-1

32

(1-1)

Yleisöä 1752

HIFK
4-4-2
vko.34 // 30.8.2019

Ennakko: VPS-HIFK

Ennakko: VPS-HIFK

Sarjajumbo VPS saa vieraakseen HIFK:n Veikkausliigakauden viimeisessä runkosarjan ottelussaan.

VPS pyrki unohtamaan viime lauantain tappionsa KuPS:lle nopeasti. HIFK-ottelu on "Vepsulle" mahdollisuus kasvojen pesuun ja arvokkaiden pisteiden keräämiseen.

- Päitä ei saa tiputtaa alas. Se oli yksi peli ja nyt mennään uudestaan. Jätetään tuo peli, se on ohi jo. Tiedämme, mitä teimme huonosti. Ei sitä enää tarvitse surra, olemme vieläkin maailman parhaassa työpaikassa ja saamme tehdä sitä, mistä pidämme eniten, päävalmentaja Christian Sund sanoi viime ottelun jälkeen.

VPS:n harjoituksissa on ollut tällä viikolla kova tempo ja joukkue on keskittynyt varsinkin omaan pallolliseen peliinsä. Korkealta prässääminen on ollut yksi HIFK:n tämän kauden pelityylin kulmakivistä, joten Vepsun täytyy pitää pallosta huolta sen saadessaan.

- Olemme keskittyneet samoihin asioihin kuin aiemminkin. Puolustuspelaaminen on ollut isossa roolissa, mutta haluamme nyt saada oman pallollisen pelimme paremmalle tasolle. Mielestäni HIFK:ta vastaan on tärkeää, että pystymme kontrolloimaan peliä myös pallon kanssa ja saamme heidät liikkumaan. Se on yksi avainasia tähän peliin, Sund kertoi.

Vierasjoukkue HIFK on sarjataulukon yhdeksännellä sijalla. Helsinkiläiset hävisivät viime ottelussaan Ilvekselle lukemin 1-3. Samalla HIFK käytännössä menetti mahdollisuutensa päästä kuuden parhaan joukkoon ja sitä kautta mestaruussarjaan. Norjalaisvalmentaja Tor Thodesenin johtama HIFK on pelannut tällä kaudella aktiivista ja viihdyttävää jalkapalloa.

- HIFK pelaa mielestäni hyvää peliä omilla vahvuuksillaan. He yrittävät prässätä ylhäältä ja pakottavat vastustajan potkaisemaan pitkää palloa. Meidän pitäisi pystyä tekemään hyviä ratkaisuja pallon kanssa, vaikka he vähän prässäisivätkin meitä. Pallottoman pelaajan pitää myös liikkua fiksusti ja ottaa vastuuta, Sund sanoi.

Veikkausliiga jakautuu haastaja- ja mestaruussarjaan runkosarjan päättymisen jälkeen. HIFK-ottelun jälkeen alkaa myös maajoukkuetauko, jolloin VPS pitää lyhyen loman. Päävalmentajan mukaan joukkueen tavoitteena on lähteä lomalle kolme pistettä rikkaampana.

- Mielestäni joukkueen pitää antaa jokaisessa pelissä kaikkensa, mutta totta kai nyt olisi hyvä palkinto pelaajille, jos voitamme. Sitten pelaajat saavat muutaman päivän vapaaksi. Hyvä peli ja voitto antaisi meille myös paremmat lähtökohdat haastajasarjaan, Sund kommentoi.

Vepsun pelaajatilanne on todella hyvä otteluun lähdettäessä. Pelikieltoja ei ole ja Martti Haukioja on aina loukkaantumisen takia sivussa oleva pelaaja.

HIFK lähtee latautuneena lauantaihin.

– Parhaillaan olemme matkalla Vaasaan, ja ottelusta meillä on selkeä tavoite, eli kolme sarjapistettä. Ottelun jälkeen palaamme kotiin, ja joukkue saa muutaman päivän vapaata ennen loppukauden otteluita. Tulemme taas tekemään uuden suunnitelman koskien kauden viimeistä vaihetta, ja tätä tulemme käymään läpi joukkueen kanssa ensi viikolla. Niin huomenna Vaasassa kuin loppukaudenkin aikana on todella paljon pelissä, ja tulemme tekemään kaikkemme, että lähdemme loppukauteen hyökkäysvoittoisesti, stadilaisten päävalmentaja Thodesen kommentoi.


VPS-HIFK Elisa Stadionilla lauantaina 31.8. klo 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: VPS:n verkkosivut, HIFK:n verkkosivut