AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
RoPS
4-5-1

12

(0-2)

Yleisöä 1562

IFK Mariehamn
4-3-3
vko.26 // 5.7.2019

Ennakko: RoPS-IFK Mariehamn

Ennakko: RoPS-IFK Mariehamn

RoPS saa lauantaina vieraakseen IFK Mariehamnin otteluun, jossa molemmat hakevat voittoa pysyäkseen mukana taistelussa paikasta kuuden parhaan joukossa.

Kummallakin joukkueella on koossa 15 pistettä, tosin IFK Mariehamnilla on pelattuna kaksi ottelua vähemmän kuin isännillä.

Joukkueitten kauden ensimmäinen kohtaaminen Maarianhaminassa päättyi 2-0-kotivoittoon puolustuspään Dylan Murnanen ja Rick Kettingin vastattua isäntien osumista. Näin ollen kalavelkoja on RoPS:lla maksettavana. Päävalmentaja Pasi Tuutille on täysin selvää, mikä asia tuosta ottelusta tulee korjata ensimmäisenä.

- Siinä ottelussa meitä vastaan tehtiin kaksi erikoistilannemaalia. Ne täytyy nyt nollata, Tuutti totesi välittömästi.

On myös huomioitava, että ottelun olosuhteet ovat tällä kertaa hyvin erilaiset kuin huhtikuun vierasottelussa. Tuutti nosti esiin, että kotoisa Keskuskenttä sopii paremmin RoPSille.

- Tietysti se peli oli täysin erilainen, sillä pelasimme huonokuntoisella luonnon nurmella ja kenttä oli pieni. Lähtökohdat ovat siis kotiotteluun täysin erilaiset. Nyt voimme pelata sitä meidän peliä enemmän kuin Maarianhaminassa.

Kummallakin joukkueella on alla tasapeli. RoPS:aa 0-0-tasapeli KPV:ta vastaan jäi varmasti kaivelemaan enemmän kuin IFK:ta 2-2-tasapeli FC Honkaa vastaan Grönvittin noustua kahden maalin takaa-ajoasemasta pistejakoon. RoPS joutui KPV:ta vastaan pelaamaan tunnin vajaalla Taye Taiwon suoran punaisen jälkeen, mutta Palloliitto kumosi Taiwon pelikiellon sittemmin RoPS:n anomuksen myötä.

Kokoonpanon suhteen luvassa ei RoPS:n osalta ole suuria muutoksia KPV-otteluun.

- Kokoonpano on hyvin sama kuin viime viikolla. Agnaldo ei pysty vieläkään pelaamaan, mutta mitään uusia poissaoloja ei ole tullut.

RoPS-hyökkääjä Aleksandr Kokko ilahdutti useita viime ottelussa, kun hän tuli vaihdosta kentälle ja toi vaarallisuutta joukkueen yläkertaan. Hänen tilanteensa kiinnostaa useita joukkueen kannattajia.

- Jos saamme Borikselta saman verran kuin viime viikolla, olen erittäin tyytyväinen.


RoPS-IFK Mariehamn Rovaniemen Keskuskentällä lauantaina 6.7. klo 17. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: IFK Mariehamnin verkkosivut, RoPS:n verkkosivut