AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
RoPS
2-2-0

00

(0-0)

Yleisöä 3112

KPV
1-2-1
vko.25 // 30.6.2019

Yöttömän yön ottelussa pisteet jakoon (RoPS-KPV 0-0)

Yöttömän yön ottelussa pisteet jakoon (RoPS-KPV 0-0)

Yöttömän yön ottelu Rovaniemellä päättyi RoPS:n ja KPV:n maalittomaan tasapeliin.

Historian ensimmäinen Yöttömän Yön ottelu RoPS:n ja Kokkolan Pallo-Veikkojen välillä päättyi maalittomaan 0-0 lopputulokseen. Yli 3100 katsojaa tekivät tapahtumasta kuitenkin ikimuistoisen.

Ottelun suurin puheenaihe nähtiin jo puolen tunnin kohdalla. Kulmapotkun jälkitilanteesta KPV:n Simo Roiha pääsi laukomaan volleystä kohden RoPS-maalia. Pallo kimposi Taye Taiwosta väljemmille vesille.

Päätuomari Mikko Leinon välitön tulkinta oli Tayen estäneen kädellään selvän maalin, joten tuomio oli sekä rangaistuspotku että Taiwolle suora ulosajo. Kotiyleisön onneksi Antonio Reguero aavisti täysin oikein Simo Roihan matalan rangaistuspotkun.

RoPS:n jouduttua alivoimalle myös ottelun luonne muuttui. Ennen ulosajoa RoPS oli ollut selkeästi hallitsevampi joukkue. Niklas Jokelaisen johto-osumakin oli ainoastaan senttien päässä.

RoPS osaa puolustaa kurinalaisesti, ja sen tai tänään KPV:kin kokea. Antonio Regueron työt jäivät kohtalaisen vähiin.

Kun ottelua oli pelattu reilu tunti, sai runsaslukuinen kotiyleisö odotetun sankarinsa takaisin. Aleksandr Kokko on toipumassa sitkeästä vammastaan. "Borre" ei ole vielä täyden 90 minuutin kunnossa, mutta vähintäänkin puolen tunnin.

Kokon oivalluksesta syntyi myös toisen puoliajan vaarallisin maalipaikka. Kokko pelasi Youness Rahimin nopeaan nousuun. Rahimi pelasi Eetu Muinosen vapaaksi, mutta KPV-vahti Joonas Myllymäki sai vaivoin pelastettua vieraat takaiskulta.


RoPS-IFK Mariehamn Rovaniemen Keskuskentällä lauantaina 6.7. klo 17 ja KPV-VPS Kokkolan Keskuskentällä lauantaina 6.7. klo 17. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: RoPS:n verkkosivut