AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
SJK
4-3-3

02

(0-0)

Yleisöä 2401

IFK Mariehamn
4-3-3
vko.32 // 14.8.2019

Ennakko: SJK-IFK Mariehamn

Ennakko: SJK-IFK Mariehamn

SJK isännöi IFK Mariehamnia torstain ainoassa Veikkausliigan ottelussa.

SJK ja IFK Mariehamn kohtaavat kesäkuulta siirretyssä ottelussa torstaina.

Alun perin ottelu oli tarkoitus pelata kesäkuussa, mutta koska IFK Mariehamn eteni Suomen Cupin finaaliin, siirrettiin ottelu elokuulle. Siten joukkueet kohtaavat toisensa nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Torstain ottelulla on suuri merkitys elokuun jälkeen alkavien loppusarjojen osalta, sillä SJK ja IFK Mariehamn kamppailevat yhdessä ylemmän sarjan, eli Mestaruussarjan paikasta. Eroa joukkueilla on taulukossa ennen tätä ottelua viisi pistettä.

Viime viikolla SJK pelasi hyvän vierasottelun FC Honkaa vastaan, halliten ottelua tilastojen valossa ja kentällä. Vaikka pelissä ei maaleja nähty, oli vieraspiste sekä mestaruuskamppailussa tosissaan olevan Hongan pelin nollaaminen hyvä suoritus, joka lupaa hyvää tuleviin otteluihin.

- Edellisessä ottelussa kohtasi kaksi organisoitua joukkuetta, joista molemmat tiesivät, että toiselle ei saa antaa tilaa juoksuihin. Mielestäni me teimme siinä hyvää työtä pallottomana. Samoin me kontrolloimme hyvin omaa pelitempoamme ja pelin tempoa, välillä hitaampina hyökkäyksinä ja välillä räjähtävinä pyrähdyksinä. Teimme peliin myös muutamia muutoksia, jotka toimivat hyvin, en sano että täydellisesti, mutta hyvin. Siellä oli joitain virheitä, joita vielä analysoimme. Mutta mielestäni saimme luotua muutamia hyviä vetopaikkoja sekä ansaittuja vapaapotkuja. Kokonaisuutena Honka-ottelu oli askel eteenpäin, verrattuna pariin edelliseen otteluumme. Se oli tasapainoinen esitys, emme tehneet isoja virheitä ja olimme hyvin tiiviinä kenttämuodostelmassamme, sanoo SJK:n päävalmentaja Alexei Eremenko.

- Nyt kohtaamme torstaina joukkueen, jota vastaan emme ole vielä tällä kaudella pelannut. Uuden joukkueen, jossa on pari meille ennestään tuttua pelaajaa. Aristote Mboma ja talvella täällä näytillä ollut Robbie Crawford. IFK Mariehamn on erityinen joukkue, mutta koska tämä on meidän kotipeli, odotan tästä meiltä täyttä pistesaalista. En halua asettaa pelaajilleni kuitenkaan liikaa paineita. Me valmistaudumme tähän peliin huolella ja keskitymme vain tähän otteluun, vaikka meillä onkin maanantaina tulossa jo toinen ottelu. Menemme tähän otteluun parhaalla mahdollisella ryhmällä. Kenties muutama sellainen, jotka ei pelannut edellisessä ottelussa, pääsee taas mukaan, Eremenko kertoo.

- Uusi pelaaja Zakaria Beglarishvili pelasi jo vartin meidän kanssa ja siinäkin ajassa näki, että hänellä on erinomainen kosketus ja näkemys peliin. Hän pystyi heti kontrolloimaan pelin kulkua paikaltaan. Normaalisti siinä menee hetken aikaa, että pelaaja pääsee sisään joukkueeseen, mutta hän on kokenut ja älykäs pelaaja, joten hän pääsee sisään hieman nopeammin. Emme halua kuitenkaan kiirehtiä hänen kanssaan, sillä hän on ollut jonkin aikaa pelaamatta. Askel askeleelta eteenpäin ja hieman vastuuta lisäten.

IFK Mariehamnilta vain Aapo Mäenpään pelaaminen on epävarmaa. SJK:lta ovat varmuudella sivussa viime viikon harjoituksissa itseään loukannut Dion Acoff, Billy Ions sekä korttitilinsä täyteen Honkaa vastaan saanut Jude Arthur.

Kaudella 2018 SJK ja IFK Mariehamn kohtasivat kolme kertaa. Kahdesti IFK voitti kotonaan 1–0, mutta Seinäjoella pisteet jaettiin 1–1-tuloksella. Kaikista yhteisistä kohtaamisista SJK on voittanut viisi, viisi kertaa on pelattu tasan ja niin ikään IFK Mariehamn on voittanut viisi kertaa. Maaliero kohtaamisista on SJK:lle 20–11. Seinäjoella IFK on voittanut vain kerran ja se tapahtui kaudella 2016, kun ottelu pelattiin Jouppilanvuoren kentällä.


SJK-IFK Mariehamn OmaSp Stadionilla torstaina 15.8. klo 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: SJK:n verkkosivut