FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
Ilves
4-5-1

00

(0-0)

Yleisöä 2832

VPS
4-5-1
vko.14 // 14.4.2019

Ilveksen nollapeliputki jatkuu (Ilves-VPS 0-0)

Ilveksen nollapeliputki jatkuu (Ilves-VPS 0-0)

Ilves ei ole vielä päästänyt maaliakaan tällä kaudella.

Ilves ja VPS pelasivat sunnuntain ainoassa Veikkausliigan ottelussa maalittoman tasapelin Tampereella. Ilves ei ole päästänyt vielä maaliakaan kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Täksi kaudeksi edustusjoukkueeseen noussut 19-vuotias Eemeli Raittinen oli ensimmäistä kertaa Ilveksen avauskokoonpanossa. Seuran oma kasvatti toi hyökkäyspäähän ulottuvuutta ja nopeita jalkoja. Vepsun kolmen topparin linja sai olla jatkuvasti varpaillaan.

Raittinen loi maalintekopaikkoja itselleen ja muille tupsukorville. Hänen hankkimastaan kulmapotkusta Ilari Mettälä pääsi puskemaan maalia kohden, mutta VPS-maalivahti Martin Kompalla torjui pallon riman yli.

Hetkeä myöhemmin Jair pommitti kaukovedon, johon Kampalla ehti jälleen käsineen väliin. Myös Lauri Ala-Myllymäki ja Mettälä testasivat saksalaisvahdin valppautta, mutta vedoista puuttui paras puhti.

Ilves puolusti kurinalaisesti koko joukkueen voimin ja etenkin Felipe Aspegren suoritti tärkeitä syötönkatkoja ja pallonriistoja. Myös Tuure Siira teki vahvan sisääntulon, kun hän korvasi loukkaantuneen Matias Ojalan keskikentällä jo 8. minuutilla.

Tunnin pelin jälkeen paine VPS-päädyssä kasvoi kasvamistaan. Useat vaaralliset keskitykset ja syöttökuviot löysivät tiensä raitapaitojen maalille, mutta vedot niin sanotusti jäivät piippuun.

Keltavihreät punnersivat sitkeästi hyökkäyksiä. Uhrautuvasti pelanneet vaasalaiset onnistuivat tyrehdyttämään viimeisetkin maalipaikat. Raitapaidat blokkasivat useita laukauksia ja loput hoiti Kompalla viimeisenä lukkona.

Hiekka tiimalasissa valui loppuun kotijoukkueen kannalta liian nopeasti. Lopussa säikähdyksen aiheutti vielä vaasalaisten nopea vastahyökkäys, josta Samu Aulanko kuitenkin tykitti pallon taivaan tuuliin ratkaisevalla hetkellä.


SJK-Ilves OmaSp Stadionilla maanantaina 22.4. kello 18.30 ja VPS-KPV Elisa Stadionilla lauantaina 20.4. kello 16. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä Ruudussa.

Lähde: Ilveksen verkkosivut