AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Honka
4-4-2

20

(1-0)

Yleisöä 2012

FC Lahti
3-5-2
vko.34 // 25.8.2018

FC Honka kaatoi FC Lahden (FC Honka-FC Lahti 2-0)

FC Honka kaatoi FC Lahden (FC Honka-FC Lahti 2-0)

FC Honka otti 2-0 (1-0) -voiton FC Lahdesta lauantaina Tapiolan Urheilupuistossa.

FC Hongan avausosuman iski 29. minuutilla Robert Ivanov. Loppulukemat viimeisteli rangaistuspilkulta Macoumba Kandji aivan ottelun loppuhetkillä.

Ottelun alkuminuutit mentiin tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue saanut omaa peliään kunnolla käyntiin. Kymmenen peliminuutin jälkeen ote kuitenkin siirtyi Hongalle ja keltamustat loivatkin ottelun ensimmäisen maalipaikan. Borjas Martin pelasi maalin eteen Demba Savagelle, mutta gambialaisen laukaus karkasi reilusti maalin yli.

Kamppailun avausmaali syntyi 29. minuutilla. Lucas Kaufmannin millintarkka kulmapotku löysi Robert Ivanovin, joka puski pallon verkkoon.

Honka oli lähellä iskeä toisenkin erikoistilannemaalin avausjaksolla. Sama kulmapotkukuvio toimi jälleen, mutta tällä kertaa Oskari Forsman onnistui kuitenkin venyttämään Ivanovin puskun tielle.

Muutama minuutti ennen taukoa Kaufmann pelasi Macoumba Kandjin nokikkain Forsmanin kanssa, mutta senegalilaishyökkääjän laukaus epäonnistui täysin. Hetken päästä Kandji pääsi kokeilemaan uudelleen, mutta tälläkin kertaa Lahti-vahti veti pidemmän korren. Kun enempää osumia ei avausnelivitosella nähty, siirryttiin tauolle Hongan maalin johdossa.

FC Lahti haki toisella puoliajalla aktiivisesti tasoitusosumaa. Santeri Hostikka tykitti kaukaa 60 minuutilla, ja vain maalitolppa piti lukemat muuttumattomina.

Tasoitus oli lähellä myös 77. minuuutilla. Josimar Lima puski maalille ja Henri Anier pääsi laukomaan lähietäisyydeltä. Virolaishyökkääjän viimeistely-yritys suuntautui kuitenkin maalin ohi.

Hongallakin oli paikat lisätä johtoaan. Forsman venytti kuitenkin muutamaan huipputorjuntaan, ja Jonas Leväsen sekä Kaufmannin kudit kolahtivat maalipuihin.

Ottelun lisäajalla Mikko Hauhia repi rangaistusalueella Kandjin nurin, ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Kandji upotti itse pallon pilkulta verkkoon ja iski loppulukemiksi 2-0.



RoPS-FC Honka Rovaniemen Keskuskentällä perjantaina 31.8. klo 18.30 ja FC Lahti-VPS Kisapuistossa perjantaina 31.8. klo 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lähde: FC Hongan verkkosivut