AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
VPS
4-4-2

11

(1-1)

Yleisöä 2009

IFK Mariehamn
4-4-2
vko.34 // 24.8.2018

Vaasassa jäätiin tasapeliin (VPS-IFK Mariehamn 1-1)

Vaasassa jäätiin tasapeliin (VPS-IFK Mariehamn 1-1)

VPS ja IFK Mariehamn tasasivat pisteet perjantai-illan ainoassa Veikkausliigan ottelussa. Kotijoukkueen maalin viimeisteli Joonas Vahtera ja vieraiden Aleksei Kangaskolkka.

Ottelu alkoi suht räväkästi ja molemmissa päädyissä nähtiin pari hyvää kulman jälkitilannetta jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Näistä tulosta ei kuitenkaan tai edes aivan vaarallisimpia mahdollisia maalipaikkoja syntynyt kumpaankaan suuntaan.

Reippaan 10 minuutin pelin jälkeen Steven Morrissey purjehti boksin sisään liukkaasti ja pelasi pallon maalille tavoitellen Douglas Caéta. Brassikärki ei kuitenkaan yltänyt ohjaamaan palloa maaliin.

Viisi minuuttia myöhemmin sama kaksikko oli jälleen asialla, mutta syöttö karkasi toistamiseen. Seuraava matala keskitys Juha Hakolan jalasta 20 minuutin kohdalla löysi kuitenkin tiensä Joonas Vahteran jalkaan ja Vepsu siirtyi hienolla pitkällä hyökkäyksellä 1-0-johtoon.

Taas muutama minuutti myöhemmin Vepsu sai maalipaikan, kun Morrissey pääsi puskemaan Aubrey Davidin keskityksestä. Voima jäi kuitenkin hieman vajaaksi ja IFK-vahti Levchenko nappasi pallon hyppysiinsä. Hakola pääsi keskittämään matalan pallon puolen tunnin kohdalla laidalta, mutta Levchenko oli jälleen käsineen välissä.

Puoliajan loppupuolella IFK onnistui kuitenkin suhteellisen yllättäen tasoittamaan ottelun. Robin Sidin saksipotkuyritys päätyi kuin varkain Aleksei Kangaskolkan päähän takatolpalle ja pallo kaivettiin Vepsun verkosta.

Jos ensimmäisellä puolikkaalla Vepsu dominoi peliä, niin toisella jaksolla IFK onnistui puolustamaan aavistuksen paremmin ja vaasalaiset liike hieman hiipui. IFK:n ainoat maalipaikat syntyivät toki edelleen kaukolaukauksilla eritoten Dylan Murnanen toimesta, mutta nämä yritykset eivät tuottaneet tulosta.

Vepsun parhaat paikat syntyivät ennen ottelun loppua erikoistilanteista. Hakolan pari vapaapotkuyritystä suuntautuivat kuitenkin hieman yli maalin.

Kymmenisen minuuttia ennen loppua Kangaskolkka lensi ulos toisen keltaisen kortin siivittämänä. Sen jälkeen VPS alkoi latoa palloja enemmän boksiin ja Morrissey saikin pian laukaisupaikan. Tasapaino horjui kuitenkin viime hetkillä ja Levchenko torjui helposti.

Lopussa kentälle vaihdettu Ibrahima Gueye pääsi hätyyttelemään pari kertaa kääntölaukauksillaan, mutta pallo päätyi joko ohi maalin tai IFK-vahdin hyppysiin. Aivan lopussa Morrissey pääsi vielä nikkaamaan Gueyen keskityksestä, mutta ei onnistunut painamaan palloon kunnon voimaa taakse. Näin pisteet jaettiin maalein 1-1.


FC Lahti – VPS Lahden Kisapuistossa perjantaina 31.8. kello 18.30 ja Ilves - IFK Mariehamn Tammelan stadionilla keskiviikkona 29.8. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.