AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Lahti
4-3-3

00

(0-0)

Yleisöä 1178

FC Inter
4-5-1
vko.32 // 11.8.2018

Ennakko: FC Lahti–FC Inter

Ennakko: FC Lahti–FC Inter

FC Lahti isännöi sunnuntaina Lahdessa kovavireistä FC Interiä.

FC Lahti pelasi edellisellä kierroksella kotiottelun PS Kemiä vastaan. Kemi puolusti tiiviisti ja haki erittäin nopeita ja suoraviivaisia ratkaisuja ottelun alusta lähtien. Suurin osa vierailijoiden ratkaisuista kuitenkin päätyi lahtelaisten katkaisemiksi. Ottelun ensimmäinen paikka tuli kymmenen minuutin kohdalla, kun pallo pomppi Hassan Sesayn ulottuville. Sierraleonelainen täräytti oikealla jalallaan pallon pienen kimmokkeen kautta pystytolppaan. Jakson puolivälissä Artjom Vjatkin pääsi puskemaan vapaasti Artjom Dmitrijevin keskityksestä, mutta Mikko Vilmunen liimasi pallon.

Myös Kemi sai ensimmäisen jakson puolivälissä maukkaan paikan. Vilmusen pitkä avaus tipahti suoraan Husein Demirin päähän. Hän jatkoi pallon kärkiparilleen Juho Mäkelälle. Konkarin veto kuitenkin pöllytti vain sivuverkkoa. Seuraavan Mäkelän vedon Damjan Siskovski torjui taidokkaasti kulmaksi. Kulma koitui Lahden kohtaloksi, kun Jean-Felix Somay pääsi puskemaan aivan vapaasti pallon verkkoon.

Lahti tasoitti ottelun vielä ensimmäisellä jaksolla. Debyyttiään pelannut Josimar Lima revittiin kumoon ja pallo vietiin pilkulle. Stênio laittoi pelivälineen varmasti verkkoon ja ottelu oli jälleen tasan. Samoissa numeroissa siirryttiin tauolle.

Ottelun toinen jakso oli selkeästi Lahden. Kemi sai puolittaiset paikkansa lähinnä erikoistilanteista. Lahti rynnisti lopussa. Debytantti Jasin Assehnoun pääsi puskemaan Aleksi Paanasen palloon, Stêniolla oli puskupaikka Loorents Hertsin keskitykseen ja lisäajalla sekä Stênio ja Fareed Sadat osuivat yläputkeen. Kemi sai pallon kertaalleen maaliviivalle, mutta Hertsi siivosi pelivälineen väljemmille vesille. Näin ollen pisteet tasattiin ja Lahti nousi 34 pisteeseen.

FC Inter kohtasi edellisellä kierroksella kotonaan IFK Mariehamnin. Inter aloitti vahvasti. Mika Mäkitalo ja Timo Furuholm alustivat ja Benjamin Källman viimeisteli 1-0-maalin komealla kääntölaukauksella. Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista. IFK:n Aleksei Kangaskolkka täräytti jakson puolivälissä lähes puolesta kentästä ylärimaan. Myös Keaton Isaksson täräytti pallon ensimmäisen jakson lopussa rimaan.

Toisella jaksolla Inter otti ottelun haltuunsa. Tunnin kohdalla Timo Furuholm laittoi täydellisen pallon IFK-maalin edustalle ja Benjamin Källman jatkoi pallon taidokkaasti maaliin. Viisi minuuttia ennen loppua Furuholm keskitti jälleen ja jos Källmanin edellinen jatko oli taidokas, oli Källmanin jatko nyt maailmanluokkaa. Inter nousi 3-0-voitollaan 29 pisteeseen ja mitalikamppailuun.

Lahden kokoonpanoon tulee jälleen muutoksia, sillä Henri Anier ja Pavel Osipov ovat kärsineet pelikieltonsa. Timi Voutilainen on poissa vielä noin kuukauden päivät. Kalle Taimi puolestaan loukkaantui Kemi-ottelussa ja hänen kautensa on ohi.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas on tuskaillut viime peleissä joukkueen maalinteon kanssa. Hän pitää positiivisena, että Lahti on kyennyt luomaan paikkoja ja uskoo, että Interiä vastaan paikoista myös osutaan. Korkeakunnaksen mukaan Inter pelaa osittain samalla filosofialla kuin edellinen vastustaja PS Kemi.

- Me olemme harjoitelleet maalintekoa. Parissa viime pelissä on ollut paikkoja, mutta sisään ei ole mennyt. Lähdemme pelaamaan vauhdikkaasti ja tempo pitää olla kova. Kun luomme samaan tahtiin paikkoja, niin jossain vaiheessa pallojen on mentävä sisään. Myös puolustuksen erikoistilanteisiin on kiinnitetty huomiota. Inter pelaa vähän samalla filosofialla kuin Kemi. He puolustavat matalalla, mutta eivät roiski niin suoraviivaisesti. Kliseisesti lähdemme pelaamaan omaa peliä, Korkeakunnas naurahtaa.

Joukkueet kohtasivat toisensa heinäkuussa Kisapuistossa. Inter siirtyi johtoon Abdoulie Mansallyn komealla osumalla. Stênio tasoitti ottelun, kun Inter puolustus sähläsi pallon lähes omaan maaliin. Interin 2-1-voiton sinetöi Mansally rangaistuspotkusta ensimmäisen jakson lopulla. Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa 59 kertaa. 22 ottelua on päättynyt Lahden voittoon ja 24 Interin. Myös maalaaminen on ollut tasaista. Turkulaiset ovat osuneet 80 kertaa ja mustapaidat puolestaan 71.

Neljän ottelun voittoputkessa porskuttava Inter aloitti käynnissä olevan putkensa juuri FC Lahden vieraana Kisapuistossa heinäkuun alussa. Tuolloin lukemat olivat Interille Abdoulie Mansallyn kahden maalin seurauksena 1-2. Lahtelaisten ainoasta vastasi reilu kuukausi sitten pelatussa ottelussa Stenio.

Heinäkuun alun jälkeiset ottelut FC Lahti on Interin tavoin selvittänyt ilman tappiota. Kolmen ottelun saldo on voitto ja kaksi tasapeliä.

Turkulaiset melkoiseen lentoon kesällä saanut päävalmentaja John Allen odottaa jälleen kovaa haastetta sunnuntaina.

- Palaamme nyt Lahteen, mistä kaikki alkoi heinäkuun alussa. Tuolloin pelasimme tiukan ja tasaisen ottelun ja samaa odotan myös huomenna sunnuntaina. Heillä on varmasti jäänyt hampaan koloon edellisestä ottelustamme ja tekevät nyt kaikkensa voiton eteen, povaa Allen.

Voittoputkikaan ei saanut alkuun Inter-luotsia tyytyväiseksi. Pallollinen pelaaminen tuotti varsinkin hyökkäyspäässä ongelmia Interille aina viime lauantaina IFK Mariehamn -otteluun asti.

- IFK-pelissä saimme vihdoin myös luotua paikkoja, mistä teimme myös kolme hienoa maalia. Toivon samaa myös huomenna, sanoo Allen.

Lopulta 3-0 -voittoon päättynyt ottelu IFK Mariehamnia vastaan jätti varsinkin avausjakson perusteella myös pohdittavaa Allenille.

- Olimme hukassa puolustuspelaamisen suhteen IFK-pelin ensimmäisellä puoliajalla. Samaan ei ole varaa Lahdessa. He ovat laatujoukkue, joka ei varmastikaan jätä tilaisuuksia käyttämättä, huomauttaa Allen.

Interin pelaajatilanne on hyvä. Allenilla ja hänen valmennusryhmällään on runsaasti vaihtoehtoja pelaajiston suhteen. Vammojen takia sivussa ovat vain Albion Ademi ja Tatu Varmanen.

- Olemme käyttäneet viikolla harjoituksissa paljon aikaa siihen miten Lahti pelaa, unohtamatta omaa pelaamistamme. Kokoonpanoon saatamme tehdä joitakin muutoksia, parantaaksemme edelleen meidän pallollista pelaamistamme, valottaa Allen.


FC Lahti – FC Inter Lahden Kisapuistossa sunnuntaina 12.8. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.