FC Honka FC Inter FC Lahti HIFK HJK IFK Mariehamn Ilves KPV KuPS RoPS SJK VPS
SJK
4-4-2

10

(1-0)

Yleisöä 2377

FC Lahti
3-4-3
vko.27 // 4.7.2018

SJK:lle niukka voitto FC Lahdesta (SJK-FC Lahti 1-0)

SJK:lle niukka voitto FC Lahdesta (SJK-FC Lahti 1-0)

SJK kaatoi keskiviikkona Seinäjoella FC Lahden maalein 1-0 (1-0).

SJK:n pelisuunnitelma oli hyvin samanlainen kuin Kuopion Palloseuraa vastaan. SJK pelasi viiden puolustuslinjalla, ja puolusti todella tiiviisti. SJK haki pitkillä avauksilla kärjessä pelannutta Billy Ionsia joko täyteen vauhtiin tai sitten niin, että Ions saisi pidettä pallon hyökkäysalueella. Mikäli mahdollisuus aukesi, SJK pystyi etenemään myös hitaiden hyökkäysten avulla. Jesse Sarajärvi sai kelvollisen maalipaikan Mehmet Hetemaj'n syötöstä, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus suuntautui sivuverkkoon.

FC Lahdella oli vaikeuksia murtaa SJK:n puolustusta, mutta muutaman kerran vierasjoukkue pääsi vaarallisiin paikkoihin ensimmäisellä puoliajalla. Henri Anier rynnisti kertaalleen vahvasti boksiin, mutta SJK:n puolustus pystyi häiritsemään niin, ettei Anier pystynyt ohittamaan maajoukkuekaveriaan Mihkel Aksalua. Myös Pavel Osipov pääsi yrittämään kertaalleen, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus ei tuottanut ongelmia Aksalulle.

Ottelun ainoa maali nähtiin 31. minuutilla, ja se olikin upeaa katseltavaa. SJK pelasi hienon syöttökombinaation, jossa pallo liikkui nopeasti. Joona Lautamaja ja Jesse Sarajärvi pelasivat pallon Aristote Mbomalle, joka pelasi vielä seinän Billy Ionsin kautta, ja laukoi pallon tolpan kautta maaliin. Maali oli Mbomalle liigakauden neljäs. Maalit ovat syntyneet kuudessa viime ottelussa.

Toisen puoliajan alussa SJK sai kulutettua aikaa todella hyvin, ja pallo oli hyvin pitkiä aikoja kentän ulkopuolella, mikä sopi kotijoukkueelle erinomaisesti. Hiljalleen Lahti alkoi saada painetta SJK:n maalille, ja edessä oli pitkä ja raskas puolustustaistelu. SJK pysyi kuitenkin todella tiiviinä ottelun loppuun saakka. Lahti hallitsi, mutta vetopaikkoihin pääseminen oli valtavan työn takana.

SJK oli muutaman kerran pääsemässä lupaaviin vastahyökkäyksiin, mutta jostain syystä peli puhallettiin usein poikki, kun lahtelaiset rikkoivat, vaikka pallo pysyi SJK:lla. SJK:n puolustus kesti loppuun saakka, ja vapauttava loppuvihellys kuulosti erityisen mukavalta. Viime kaudella SJK katkaisi FC Lahden 15 ottelun tappiottoman putken, ja tänään katkesi Lahden 12 ottelun tappioton putki.



SJK-RoPS OmaSp Stadionilla maanantaina 9.7. klo 18.30 ja FC Lahti-FC Inter Lahden Kisapuistossa lauantaina 7.7. klo 19.00. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.