AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Honka
4-4-2

21

(0-0)

Yleisöä 991

PS Kemi
4-4-2
vko.20 // 18.5.2018

Hongalle kauden ensimmäinen kotivoitto (FC Honka-PS Kemi 2-1)

Hongalle kauden ensimmäinen kotivoitto (FC Honka-PS Kemi 2-1)

FC Honka otti perjantaina kauden ensimmäisen kotivoittonsa PS Kemin kustannuksella 2-1-lukemin.

Honka lähti hakemaan kauden avausvoittoa kotinurmellaan, kun Tapiolan urheilupuistoon saapui vieraaksi PS Kemi. Ottelu oli tasainen, eikä kumpikaan joukkue saanut peliä täysin hallintaansa. Vierailijat siirtyivät toisen jakson alussa johtoon, mutta Honka tuli Borjas Martinin kahdella maalilla rinnalle ja ohi. Näin Espoossa saatiin juhlia kauden ensimmäistä voittoa myös kotiyleisön edessä.

PS Kemi tuli otteluun vauhdilla ja painoikin peliä vahvasti Hongan päätyyn. Yhdeksän minuutin kohdalla Justus Lehto pääsi laukomaan avopaikasta, mutta Zeljko Savic pelasti tilanteen maaliviivalta. Vartin kohdalla vierailijoille avautui uusi huippupaikka, kun Keaton Isaksson pääsi laukomaan maalin edestä. Honka-puolustus onnistui kuitenkin pitämään maalin puhtaana.

Jakson edetessä myös Honka sai hieman peliään käyntiin. Keltamustat onnistuivat luomaan muutaman tilanteen, mutta maaleja ei avausjaksolla nähty.

Toista jaksoa oli pelattu viisi minuuttia, kun PS Kemi siirtyi johtoon. Kevin Mombilo lähetti Honka-maalille matalan keskityksen, ja pallo pomppi epäonnisesti Hongan puolustuksesta omaan maaliin.

Takaiskumaalin jälkeen Honka lähti voimakkaasti hakemaan tasoitusta. 77 minuuttia oli pelattu, kun Kasperi Liikosen millintarkka keskitys löysi Borjas Martinin ja espanjalainen puski pallon ohi Kemi-maalia vartioineen Matias Aholan. Kuusi minuuttia myöhemmin espanjalaishyökkääjä iski jälleen. Jatuli Laevuo laittoi pallon maalin eteen, ja Borjasilla oli helppo työ viimeistellä keltamustat johtoon.

Kun enempää maaleja ei ottelussa nähty, nappasi Honka kauden avausvoittonsa myös kotinurmella lukemin 2—1.



TPS-FC Honka Veritas Stadionilla tiistaina 22.5. kello 18.30 ja PS Kemi-Ilves Sauvosaaren kentällä tiistaina 22.5. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.