AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
RoPS
4-3-3

30

(2-0)

Yleisöä 2922

PS Kemi
4-5-1
vko.16 // 21.4.2018

Ennakko: RoPS-PS Kemi

Ennakko: RoPS-PS Kemi

RoPS toimii kotijoukkueena sunnuntaina pelattavassa Lapin paikallisottelussa.

RoPS ja PS Kemi kohtaavat sunnuntaina alkaneen Veikkausliigakauden ensimmäisessä Lapin derbyssä.

Tänä keväänä joukkueet ovat kohdannet jo kahdesti. Helmikuun alun Suomen Cupin koitoksessa PS Kemi nappasi pisteet 2-1. Kolmisen viikkoa takaperin Rovaniemellä pelatussa harjoitusottelussa RoPS oli väkevämpi samoin numeroin.

Vaikka Kemi on perinteisen hankala vastus, pääsee RoPS hegemoniaotteluun kuitenkin erinomaisista lähtökohdista. RoPS on aloittanut kautensa kolmella voitolla päästämättä vielä ensimmäistäkään maalia.

- Kokonaisuutena meillä on ollut hyviä otteluita ja suhteellisen hyviä esityksiä, RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela myöntää seuransa verkkosivuilla.

Lievien vaikeuksien takaa edellisessä ottelussa RoPS suorastaan ryösti vieraspisteet Kuopion Palloseuralta. Ottelu eteni sopuisasti nollassa nollassa aivan lisäajan lisäajalle saakka. Viimeisellä mahdollisella sekunnilla Rovaniemen oma kasvatti Juho Hyvärinen laukoi vapaapotkun jälkitilanteesta yhden lähihistorian ikimuistoisimmista voitoista.

- Edellisessä pelissä meillä oli kuitenkin lieviä ongelmia osittain väsymyksen vuoksi, mutta mukana oli myös huonoa reagointia. Emme aina onnistuneet tukemaan pallollista pelaajaa, jonka johdosta ajauduimme aika ajoin turhiin vaikeuksiin, Koskela sanoo.

Rovaniemen Palloseura on lievää kuumetapausta lukuun ottamatta tällä hetkellä erinomaisessa kunnossa. Loukkaantumisia joukkueessa ei ole.

RoPS:n sinipaidat nähdään kemiläisleirissä punaisena vaatteena, joka nostattaa joukkueen kauden parhaaseen iskuun.

– Meillä on vakaa aikomus katkaista RoPS:n voittokulku. Se tulee loppumaan tähän peliin. Me puolestamme palaamme voittojen tielle, PS Kemin valmentaja Jari Åhman toteaa seuransa sivuilla.

"Ootsin" komppania on tappiollisen Inter-pelin jälkeen tiiraillut otteluvideota tavallistakin tarkemmin.

– Olimme pettyneitä siihen, mitä teimme kentällä. Tarkoituksena on ollut laittaa oma peli kuntoon ja sen kautta lähdemme kaatamaan RoPS:ia, Åhman kertoo.

Luonnollisesti mies on myös käynyt tarkasti läpi rakkaan perivihollisen otteet.

– RoPS on pelannut erittäin tiiviisti joukkueena, myös prässin alla. Se on tunnollinen, hyvin treenattu ja valmennettu joukkue, jossa on hyvä sekoitus erilaisia pelaajia. RoPS on myös hyvin tasainen joukkue.

PS Kemin pelaajatilanne on varsin hyvä. Varmoja poissaolijoita ovat ainoastaan pitkäaikaispotilas Aleksi Isomäki ja toppari Jorginho.

– Myös Jorginho alkaa lähestyä pelikuntoa, samoin Henrik Ölander, jonka tilanteen tsekkaamme vielä lauantaina ennen päätöksiä avauskokoonpanosta.

Åhman harkitsee on myös nigerialaisvahvistus Aliyu Abubakrin nostamista avauskokoonpanoon.

– Hän on tosi hyvässä kunnossa ja uskon, että hänestä on meille paljon iloa kauden mittaan.


RoPS - PS Kemi Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 22.4. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: RoPS:n verkkosivut, PS Kemin verkkosivut