AC Oulu FC Haka FC Honka FC Inter FC Lahti HJK IFK Mariehamn Ilves KTP KuPS SJK VPS
HJK
4-3-3

21

(0-0)

Yleisöä 8567

HIFK
4-4-2
vko.37 // 11.9.2017

Ennakko: HJK-HIFK

Ennakko: HJK-HIFK

Telia 5G Areenan lehterit täyttyvät jälleen tiistaina, kun HJK ja HIFK kohtaavat kauden kolmannessa Stadin Derbyssä.

HJK lähtee tiistain kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa. Klubi haki perjantaina voiton Vaasasta, kun VPS kaatui lukemin 3-0. Ottelun ratkaisuksi muodostui avauspuoliaika, jonka aikana HJK teki kaikki maalinsa.

Kumpikaan joukkue ei halua hävitä derbyä. Kuten aikaisemmat kohtaamiset Veikkausliigassa näiden kahden joukkueen välillä ovat osoittaneet niin pelaajabudjettien valtavilla eroilla ei ole mitään merkitystä tai vaikutusta ottelun lopputulokseen. Kahdeksasta edellisestä kohtaamisesta HJK on voittanut kaksi, HIFK yhden ja peräti viisi kertaa ollaan päädytty pistejakoon. Edellisen derbyn HJK voitti heinäkuussa lukemin 2-0. Yhden miehen vajaalla koko toisen puoliajan pelanneella HIFK:lla ei ollut ensimmäistä kertaa juurikaan mitään saumoja.

Perjantain ottelua edelsi lähes kahden viikon mittainen maajoukkuetauko. HJK:lla on edessään tiukka rutistus, kun tällä viikolla on edessä kaksi ottelua, jonka jälkeen joukkue saa valmistautua ensi viikon lauantaina pelattavaan Suomen Cupin loppuotteluun. Nyt Klubille kertyy kahdeksan päivän sisään peräti kolme ottelua, joten erityisesti avainpelaajien rasitus tulee olemaan kovaa.

HJK:n terveystilanne on kuitenkin varsin hyvä. Atom palasi Vaasassa tositoimiin 78 päivän tauon jälkeen, kun japanilainen vaihdettiin Demba Savagen tilalle toisella puoliajalla. Myös Rasmus Schüller pelasi perjantaina ensiminuuttinsa Klubissa lähes kahden vuoden tauon jälkeen.

Filip Valenčič palaa tiistaina HJK:n kokoonpanoon, sillä slovenialainen oli VPS:aa vastaan pelikiellossa korttitilin täyttymisen myötä. Sen sijaan Vaasassa punaisen kortin saanut Thomas Dähne on tiistaina pelikiellon myötä sivussa. Loukkaantumisten takia derby jää väliin Mosalta ja Roni Peiposelta.


HJK - HIFK tiistaina 12.9. kello 18.30 Telia 5G Areenalla. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: HJK:n verkkosivut, HIFK:n verkkosivut