AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
RoPS
3-4-3

12

(0-0)

Yleisöä 2356

SJK
4-4-2
vko.29 // 22.7.2017

Ennakko: RoPS-SJK

Ennakko: RoPS-SJK

RoPS saa sunnuntaina vieraakseen sarjataulukossa pisteen isäntiään edellä olevan SJK:n.

RoPSilla on kana kynittävänään SJK:n kanssa. Ainakin, jos historiaa katsotaan hieman taaksepäin.

- Suomen Cupissa tiputtiin niille ja edellisessä Veikkausliigan ottelussa otettiin 3-0 turpaan. Nyt on tilanne, että jossain vaiheessa meidänkin on pystyttävä SJK selvittämään, RoPS:n päävalmentaja Juha Malinen psyykkaa.

Rovaniemeläisittäin karu tilastofakta on, että edellinen voitto SJK:sta on syksyltä 2015. Tuolloin Keskuskentällä RoPS kampesi kahdella Simo Roihan loppuminuuttien maalilla ikimuistoisen 2-0 voiton, joka samalla käynnisti RoPS:n hurjan loppukauden kirin.

Tällä kertaa Veikkausliigaa on pelaamatta vielä puolet, ja tasaisessa sarjassa jokaisella pisteellä on iso merkitys. RoPS on sarjassa yhdeksäntenä 21:llä ja SJK kahdeksantena 22 pisteellä, mutta sarjakolmonen FC Lahti on ainoastaan kuuden pisteen karkumatkalla.

SJK:n alkukausi ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta kaikki on edelleen mahdollista ja esimerkiksi kolmanteen sijaan on eroa vain viisi pistettä. Lisäksi SJK pelaa vielä Suomen Cupin finaalissa myöhemmin syksyllä. SJK on juuri nyt myös kahden ottelun voittoputkessa ja kummassakaan edellisessä Veikkausliiga-ottelussa ei omiin ole päästetty maaliakaan.

- On todella tärkeää että pikkuhiljaa se kova työ mitä olemme yhdessä tehneet, alkaa muuttua myös tuloksiksi. Mutta meidän pitää kuitenkin jatkaa samaan malliin työn tekoa ja keskittyä edelleen jokaiseen pienempäänkin yksityiskohtaan pelitavassamme, sanoo SJK:n päävalmentaja Manuel Roca.

- Jokainen peli on erilainen ja tiedän että ensi sunnuntaina meillä on kova peli. Meidän pitää kuitenkin luottaa itseemme ja omaan tekemiseemme, sekä jatkaa siitä mihin edellisissä otteluissa jäimme. Meidän täytyy jatkaa pelimme kehittämistä sekä saada edelleen hyviä tuloksia. Tulokset kasvattavat itseluottamusta ja luottamusta pelitaamme, joten hyvien tuloksien saaminen on kehittymisen kannaltakin tärkeää, ei pelkästään sarjataulukon, muistuttaa Roca.

SJK:n hyökkääjä Aristote Mboma teki komean paluun tositoimiin pitkän loukkaantumisensa jälkeeen viime viikonloppuna ja iski heti viiden minuutin pelin jälkeen avausosuman Jyväskylässä.

Roca pääsee valitsemaan SJK:n sunnuntain kokoonpanon todella laajasta ryhmästä, kun mukaan nousee uusia vahvistuksia ja edellisestä voitollisesta JJK-vierasottelusta puuttunut Johannes Laaksonenkin on taas kunnossa. Myös JJK-ottelun henkilökohtaisten syiden vuoksi missannut Dani Hatakka on taas mukana. SJK:lla ei ole myöskään pelikieltoja, joten SJK:ta ei puutu varmuudella kuin pitkäaikaisloukkaantuneet puolustaja Richie Dorman ja Matej Hradecky.

Rovaniemen Palloseurassa on tapahtunut paljon liikennettä heinäkuun siirtoikkunan auettua. David Addyn sopimus päättyi, ja mies lähti hakemaan pelipaikkaa Keski-Euroopasta. Tukholman AIK osti Robert Taylorin, ja HJK kutsui takaisin Saku Ylätuvan.

Saamapuolelle RoPS:aan liittyivät Veikkausliigan paluumuuttaja Charlie Trafford, chileläinen Pablo "Mota" González sekä viimeisimpänä HJK:sta lainalle saatu lupaava ja nopea laitahyökkääjää Lassi Lappalainen. Seinäjoella liikennettä on ollut huomattavasti Napapiiriä enemmän. SJK on kiinnittänyt peräti kuusi uutta pelaajaa, ja sitten joukkueiden edellisen kohtaamisen myös päävalmentaja on vaihtunut. Mielenkiintoisin pelaajahankinta lienee Suomeen palaava Vahid Hambo.


RoPS - SJK Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 23.7. kello 18.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: RoPS:n ja SJK:n verkkosivut