AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
IFK Mariehamn
4-4-2

11

(0-1)

Yleisöä 1809

HIFK
3-5-2
vko.29 // 22.7.2017

IFK:t tasapeliin (IFK Mariehamn-HIFK 1-1)

IFK:t tasapeliin (IFK Mariehamn-HIFK 1-1)

Kaimaseurat IFK Mariehamn ja HIFK päätyivät 1-1 (0-1)-pistejakoon. Jukka Halme vei HIFK:n johtoon ensimmäisen puoliajan lisäajalla, mutta Aleksei Kangaskolkka tasoitti toisella puoliajalla. Näin joukkueet päätyivät tasapeliin.

Ensimmäinen puoliaika alkoi molempien joukkueiden osalta aavistuksen varovasti ja tunnustellen. Ensimmäinen kunnollinen maalipaikka aukeni boksissa HIFK:n Esa Terävälle, jonka matalan laukauksen IFK Mariehamnin maalivahti Marc Nordqvist kuitenkin torjui. HIFK-maalivahti Tomi Maanoja esiintyi ensimmäisellä puoliajalla todella varmasti omalla maalillaan. Maanoja torjui Albin Granlundin matalan laukauksen etukulmasta ja venyi upeasti myös Robbin Sellinin noin 17 metristä laukoman vapaapotkun eteen.

IFK Mariehamn vyörytti hyökkäyksiään pääosin laitojen kautta, mutta HIFK-puolustus hoiti tilanteet ja boksiin asti leijailleet kesitykset mallikkaasti. Ensimmäisen puoliajan lisäaika oli jo käynnissä, kun HIFK onnistui siirtymään nopean hyökkäyksen päätteeksi 1-0 vierasjohtoon. Pekka Sihvola antoi loistavan pallon linjan taakse liikkuneelle Juho Mäkelälle, joka hidasti taitavasti hyökkäystä ja odotti samanaikaisesti HIFK-pelaajia boksiin. Mäkelä pelasi oikean jalkansa vapaaksi, keskitti taka-alueelle Jukka Halmeelle ja Halme latasi pallon upealla volleylaukauksella IFK Mariehamn-maalin vasempaan alakulmaan. HIFK lähti tauolle 1-0 johdossa Halmeen kauden ensimmäisellä maalilla.

Kumpikaan joukkue ei suorittanut tauon aikana pelaajavaihtoja. IFK Mariehamn aloitti toisen puoliajan todella vahvasti ja sai nopeassa tahdissa aikaiseksi kolme kulmapotkua. Kotijoukkueen painostus tuotti lopulta tulosta tunnin pelin jälkeen, kun boksiin unohdettu Aleksei Kangaskolkka pääsi puskemaan vaihtopelaaja Robin Sidin laadukkaasta keskityksestä kauden 10. liigamaalinsa.

Vain pari minuuttia myöhemmin IFK Mariehamn oli lähellä siirtyä johtoon. Robin Sid puski pallon tolppaan ja pallo vieri jo maaliviivaa pitkin ennen kuin HIFK-puolustaja Jani Bäckman ehti purkamaan pallon pois omalta rangaistusalueelta. Tämän jälkeen kenttätapahtumat tasoittuivat, vaikka pallonhallinta säilyikin kotijoukkueella. Tomi Maanoja hoiti puolittaiset tilanteet varmuudella. HIFK:n paras paikka johtomaaliin osui Pekka Sihvolalle, joka ohjasi pallon pari metriä ohi Matias Hännisen hyvästä keskityksestä.

Tasainen ottelu päättyi kauden ensimmäisen kohtaamisen tavoin 1-1 tasapeliin. Tasapeli oli HIFK:lle kauden kahdeksas. Ottelutapahtumiin nähden 1-1 lopputulos oli varsin oikeutettu.


FC Lahti-IFK Mariehamn Lahden Stadionilla lauantaina 29.7. kello 17.00 ja HJK-HIFK Telia 5G Areenalla maanantaina 30.6. kello 18.30. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lähde: HIFK:n verkkosivut