AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
IFK Mariehamn
4-4-2

11

(0-1)

Yleisöä 1809

HIFK
3-5-2
vko.29 // 21.7.2017

Ennakko: IFK Mariehamn-HIFK

Ennakko: IFK Mariehamn-HIFK

Kaimaseurojen IFK Mariehamnin ja HIFK:n kohtaaminen avaa Veikkausliigan viikonlopun kierroksen.

IFK Mariehamn ja HIFK ovat kohdanneet kerran aikaisemmin Veikkausliigassa tällä kaudella. Toukokuussa Helsingissä kesäisissä ja lämpimissä olosuhteissa pelattu kamppailu päättyi 1-1 tasapeliin. Tasaväkisen ottelun molemmat maalit nähtiin silloin jo ensimmäisellä puoliajalla, kun tällä kaudella yhteensä yhdeksän maalia tehnyt Aleksei Kangaskolkka vei IFK Mariehamnin johtoon ja Matias Hänninen tasoitti ottelun kauden ensimmäiselle maalillaan. IFK Mariehamnilla oli toisella puoliajalla paremmat maalipaikat mahdolliseen voittomaaliin, mutta 1-1 oli varsin oikeutettu lopputulos.

IFK Mariehamn on pisteiden valossa Veikkausliigan toiseksi paras kotijoukkue, kun yhdeksän ottelun saldona on viisi voittoa, kolme tasapeliä ja vain yksi tappio, joka tuli FC Lahdelle.

– Vastakkain on varmasti kaksi erittäin latautunutta joukkuetta. Meidän lisäksi myös IFK Mariehamn koki edellisessä ottelussaan selkäsaunan ja molemmat joukkuet kaipaavat tällä hetkellä pelaamiseensa iloisempaa ilmettä.

- IFK Mariehamn on erittäin vahva erikoistilannejoukkue, joten meidän on parannettava hurjasti puolustuspelaamistamme KuPS-ottelusta. Neljä maalia omiin on liikaa, joten oma pää on tilkittävä, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

Viime kaudella HIFK oli lähes identtisessä tilanteessa elokuussa, kun edessä oli vieraspeli Maarianhaminassa. Antti Muurinen oli edellisessä ottelussa SJK:ta vastaan korvannut Jani Honkavaaran HIFK:n päävalmentajana ja HIFK taisteli myös silloin sarjapaikastaan.

Tähtirinnat venyivät Maarianhaminassa yhteen Veikkausliiga-historiansa upeimpaan vierasvoittoon, kun siihen asti timanttisesti kotikentällään pelannut IFK Mariehamn kaatui peräti 5-2 lukemin. Pekka Sihvola teki ottelussa hattutempun.


IFK Mariehamn-HIFK Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 22.7. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.