AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Lahti
4-4-2

11

(1-0)

Yleisöä 1475

JJK
4-4-2
vko.17 // 29.4.2017

FC Lahti ja JJK tasapeliin (FC Lahti-JJK 1-1)

FC Lahti ja JJK tasapeliin (FC Lahti-JJK 1-1)

FC Lahti ja JJK eivät saaneet Lahdessa toisistaan eroa vaan tasasivat pisteet numeroin 1-1.

FC Lahti meni ensimmäisellä puoliajalla johtoon, kun brassikärki Stenio onnistui rangaistuspotkussa. JJK tuli tasoihin toisen puoliajan alussa Tomi Petrescun onnistumisella.

Ottelu Lahden Stadionilla pelattiin hyisissä olosuhteissa. Lunta tuprutti viistossa taivaan täydeltä samaan aikaan, kun vahva sivutuuli puhalsi kylmästi. Tämä ei kuitenkaan haitannut kuhnureita, jotka näyttivät heti ensimmäisestä minuutista lähtien olevansa erinomaisella asenteella kentällä.

Marko Simonovksi puski pallon maaliviivalle jo vain kolmen minuutin jälkeen Mikko Kuninkaan tarjoilemasta kulmapotkusta. Katsomoon näytti, että pusku olisi käynyt maalissa, mutta erotuomari Jari Järvinen kurkkasi avustavan suuntaan - ei maalia.

Simonovski oli vaarallinen läpi ensimmäisen puoliajan ja oli jälleen pahanteossa 20 minuutin jälkeen. Igor Jovanovic kuljetti pallon hyvin JJK:n alueelle, josta Stenio ja Kuningas petasi paikan makedonialaiselle. Tällä kertaa Simonovskin laukaus karkasi ohi.

Seuraavaksi FC Lahden kauden ensimmäinen maali kotikentällä näki päivänvalon. Pallo kimposi Mikko Mannisen käteen ja erotuomari Järvinen vihelsi pallon pilkulle. Stenio astui 11 metriin ja ampui pelivälineen varmasti oikeaan alanurkkaan. Pelikello näytti 27 minuuttia.

Vierasjoukkue JJK onnistui luomaan puoliajan lopulle pari maalipaikkaa, mutta niin Honar Abdin kuin Patrick Poutiaisen laukaukset karkasivat taivaan tuuliin. Näin Aleksandr Vasjutin ei joutunut kunnon torjuntatöihin ennen taukoa.

Toinen puoliaika alkoi FC Lahden osalta kangerrellen käyntiin. JJK onnistui tasoittamaan ottelun 49. minuutilla kulmapotkusta. Tomi Petrescu lähetti erinomaisen, kierteisen kulmurin kohti takakulmaa, johon sen viimeistään puski palloon tarttunut vahva sivutuuli. Niin tai näin, Vasjutin ja koko kuhnuripuolustus oli yllätetty.

FC Lahti painosti läpi toisen jakson, mutta ei onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja. JJK onnistui muutaman kerran uhkaamaan vastahyökkäyksistä, jotka kuivuivat kuitenkin kaikki kasaan ennen laukaisuhetkeä.

Loppujen lopuksi sankka lumisade vaikutti peliin niin paljon, ettei kumpikaan joukkue pystynyt pelaamaan lainkaan omaa peliään. Peli päättyi siis tasalukemiin 1-1.


FC Lahti-SJK Lahden stadionilla lauantaina 6.5. kello 17 ja JJK-FC Inter Harjun stadionilla lauantaina 6.5. kello 17. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.