AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
HIFK
4-4-2

11

(1-0)

Yleisöä 2649

RoPS
4-5-1
vko.18 // 8.5.2016

​Ennakko: HIFK-RoPS

​Ennakko: HIFK-RoPS

HIFK kohtaa kauden neljännessä kotiottelussaan viime kaudella hopeaa Veikkausliigassa voittaneen Rovaniemen Palloseuran.

Ottelu käynnistyy poikkeuksellisesti jo kello 18.00 Sonera Stadiumilla. HIFK avaa ottelua varten ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös Itäkatsomon, johon myydään edullisia 13 euron ennakkolippuja.

Sonera Stadiumille tähtirintojen vieraaksi saapuva RoPS on sarjataulukossa kolmantena ja rovaniemeläiset etenevät tällä hetkellä neljän ottelun tappiottomassa putkessa. Helatorstaina RoPS päätyi maalittomaan 0-0 tasapeliin FC Lahden kanssa. RoPS pääsi pelaamaan jopa kahden miehen ylivoimalla viimeiset puoli tuntia.

HIFK kärsi viime keskiviikkona kauden toisen tappionsa, kun VPS oli Kaarlen kentän heikkokuntoisella luonnonnurmella parempi lukemin 3-1. HIFK:lla oli vaikeuksia päästä selkeille maalipaikoille. Positiivisiakin asioita löytyi, sillä tähtirintojen viime kauden paras maalintekijä Pekka Sihvola teki liigakauden ensimmäisen maalinsa.

– Pelaamisemme taso pelistä toiseen ailahtelee aivan liikaa. Meidän täytyy pystyä kontrolloimaan pelin sisällä tulevat notkahdukset puolustamalla tiiviimmin. VPS-pelissä emme siihen pystyneet. Tätä kun parannetaan RoPSia vastaan, niin saamme hyvän tuloksen, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo HIFK:n kotisivuilla.

HIFK:n kokoonpanosta ovat sivussa Jere Piirainen, Emil Conti, Pauli Kuusijärvi, Otto-Pekka Jurvainen, Jukka Sinisalo, Eero Peltonen ja Ville Salmikivi. HIFK:n riveihin palannut 19-vuotias Fredrik Lassas pelaa mahdollisesti ensimmäisen kotiottelunsa tällä kaudella.

Maanantaina Sonera Stadiumilla kohtaavat kaksi viime kauden parasta maalintekijää. RoPS:n Aleksander Kokko ja HIFK:n Juho Mäkelä ovat molemmat iskeneet tällä kaudella neljä liigamaalia.

RoPS hankki viime viikolla uuden maalivahdin, kun se teki kolmen kuukauden mittaisen pelaajasopimuksen espanjalaisen Antonio Regueron kanssa. Reguero, 33, on suurseura Real Madridin kasvatteja.

RoPS saapuu Helsinkiin varmasti nälkäisenä, sillä se ei kyennyt hyödyntämään edellisessä kotiottelussaan FC Lahtea vastaan kahden miehen ylivoimaansa, vaan jäi maalittomaan tasapeliin.

- Viime torstain ottelu FC Lahtea vastaan antoi hyvää oppia meille siitä, kuinka murtaa alivoimalla ja vetäytymällä puolustavan joukkueen miesmuuri. Lahtea vastaan se ei onnistunut, mutta jos HIFK:ta vastaan samanlainen tilanne tulee eteen, uskon että saamme jotain aikaankin, RoPS-luotsi Juha Malinen sanoo luottavaisesti seuransa verkkosivuilla.

Malisen mielestä RoPS:n alkukausi on ollut varsin hyvä ja samanlaisten otteiden hän uskoo jatkuvan myös Helsingissä.

- Meillä on ollut alkukauden aikana varsin hyvä meno päällä ja samanlaisia otteita lähdemme hakemaan myös IFK:ta vastaan. Tuota alkukauden draivia kun vielä hieman jalostaa, niin hyvä tulee, luottaa Malinen.

Helsinkiläisjoukkue oli viime kaudella hopeaa ottaneelle rovaniemeläisryhmälle melkoisen vaikea vastustaja.

- Viime vuonna hikoiltiin HIFK:ta vastaan 270 minuuttia ja saaliina oli vain jokunen piste. Tällä kaudella helsinkiläisjoukkueen kauhua herättävin osa on ilman muuta joukkueen kärkimiehet, sillä sekä Juho Mäkelä että Pekka Sihvola kuuluvat molemmat liigan maalikuningaskandidaatteihin, joita pitää varoa, tietää rovaniemeläisluotsi Juha Malinen.

Ottelua varten avataan ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös aurinkoinen Itäkatsomo. Helsinkiin on luvattu maanantaiksi auringonpaistetta sekä noin 20 asteen lämpötilaa. Ota frendit messiin ja tule nauttimaan aurinkoisesta Stadin kesästä sekä huippujalkapallosta Soneralle!


HIFK-RoPS Sonera Stadiumilla maanantaina 9.5. kello 18.00. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.