AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
PK-35 Vantaa
4-3-3

02

(0-1)

Yleisöä 1230

HIFK
4-4-2
vko.38 // 20.9.2016

HIFK:lle arvokas voitto (PK-35 Vantaa-HIFK 0-2)

HIFK:lle arvokas voitto (PK-35 Vantaa-HIFK 0-2)

Juho Mäkelä löi alkutahdit. (Kuva: Juha Tamminen)

Tiistain ainoassa Veikkausliigan ottelussa HIFK kukisti Vantaan Myyrmäessä PK-35 Vantaan 2-0.

Illan ensimmäinen maalintekopaikka avautui HIFK:lle. Pekka Sihvola pääsi Punamustien pahan pallonmenetyksen suhteen puolittaiseen läpiajoon, mutta maalivahti Daniel Kollar venyi hyvään torjuntaan. Toisessa päässä Ymer Xhaferi pääsi laukomaan, mutta veto suuntautui selvästi yli maalin. Tasaisen avausjakson aikana tilanteet jäivät molemmissa päissä vähiin, sillä joukkueilla oli vaikeuksia murtautua hyville maalintekopaikoille.

Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin hetki ennen taukoa 43. peliminuutilla. HIFK hyökkäsi nopeasti ja Tommi Vesala pääsi antamaan rangaistusalueen rajan tuntumassa poikittaissyötön Juho Mäkelälle. Hyökkääjä sai tilanteessa liikaa aikaa ja laukoi pallon taka-alakulmaan. Mäkelän osuman myötä HIFK pääsi tauolle 0-1-johdossa.

Toisen jakson alussa HIFK:n Juho Pirttijoki pääsi puskemaan vapaasti kulmapotkun jälkitilanteessa. Pirttijoen läheltä tullut pusku painui kuitenkin yli maalin. Takaiskulta välttynyt PK-35 Vantaa sai jälleen hyvän vaihteen peliinsä ja otti pallonhallinta itselleen.

Masar Ömer eteni vahvasti rangaistusalueelle ja ohitti kaksi puolustajaa, mutta viimeistely-yritys painui vastustajan jalan kautta kulmapotkuksi. Hetkeä myöhemmin Ömer laukoi vaarallisesti rangaistusalueen kulmalta, mutta HIFK-vahti Tomi Maanoja venyi hyvään torjuntaan. Sen lähemmäksi maalintekoa kotijoukkue ei enää päässyt.

HIFK katkaisi lopulta Punamustien loppukirin ottelun käännyttyä lisäajan puolelle. Helsinkiläisten toinen osuma syntyi nopean hyökkäyksen päätteeksi. Joni Korhonen tarjoili pallon rangaistusalueelle Ville Salmikivelle, joka antoi poikittaissyötön maalin edustalle. Syöttö tavoitti Pekka Sihvolan, joka pääsi siirtämään pallon lähietäisyydeltä tyhjään maaliin.

Lisäajalla HIFK osui vielä ylärimaan, mutta maaliin asti palloa ei enää saatu. Ottelu päättyi lukemiin 0-2, joten HIFK vei Myyrmäestä säilymistaiston kannalta tärkeät sarjapisteet. PK-35 Vantaa sen sijaan menetti tappion myötä teoreettisetkin mahdollisuutensa säilyä Veikkausliigassa, joten Punamustien pelit jatkuvat ensi vuonna Ykkösessä.

Veikkausliiga jatkuu keskiviikkona viidellä pelillä. Tuolloin pelataan ottelut HJK-RoPS, KuPS-Ilves, PS Kemi-FC Lahti, VPS-SJK sekä IFK Mariehamn-FC Inter.


IFK Mariehamn-PK-35 Vantaa sunnuntaina 2.10. kello 18.30 Wiklöf Holding Arenalla ja FC Lahti-HIFK maanantaina 26.9. kello 18.30 Lahden stadionilla. Ottelut esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.