AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Lahti
4-3-3

10

(0-0)

Yleisöä 1817

SJK
3-4-3
vko.18 // 8.5.2015

​FC Lahdelle ensimmäinen voitto (FC Lahti-SJK 1-0)

​FC Lahdelle ensimmäinen voitto (FC Lahti-SJK 1-0)

FC Lahti otti viimein kauden ensimmäisen voittonsa, kun sen onnistui kaataa perjantaina SJK Lahdessa maalein 1-0.

FC Lahti otti kauden avasvoiton, kun se kaatoi Kisapuistossa SJK:n numeroin 1-0. Lahden osumasta vastasi Aleksi Ristola.

Ensimmäinen puoliaika mentiin Lahden selvähkössä komennossa. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Matheus Alves murtautui näppärästi laukaisupaikkaan, mutta noin 20-metristä lähtenyt laukaus jäi voimattomaksi ja suuntautui päin SJK:n maalivahtia Mikhel Aksalua. Aksalu torjui laukauksen vuorenvarmasti.

SJK oli iskeä reilun kymmenen minuutin jälkeen. Akseli Pelvas pelattiin puolittain läpi tarkalla läpisyötöllä, mutta Lahden puolustus kiri takaa rinnalle ja sai estettyä Pelvaksen laukaisun viime hetkellä.

Peli jatkui Lahden hallitessa pelivälinettä, mutta todellisia maalipaikkoja se ei kyennyt juuri luomaan.

36´ minuutin kohdalla Alves kaadettiin Cedric Gogouan toimesta rangaistusalueen rajojen sisäpuolella nurin, mutta ottelun erotuomari ei tilanteessa nähnyt rikettä.

Juuri ennen puoliaikaa Alves teki jälleen komean nousun pallollisena ja hänet kaadettiin aivan rangaistusalueen reunassa. Rikkeestä seurannutta vapaapotkua asettui antamaan Drilon Shala, jonka yritys karkasi kuitenkin yli päätyrajan.

Puoliajalle siirryttiin 0-0 tilanteessa.

Lahti aloitti toisen puoliajan väkevästi jatkaen siitä, mihin ensimmäisellä jäi. Kun toista puoliaikaa oli käyty noin kymmenen minuuttia, nähtiin ihmeellinen tapahtumaketju. Xhevdet Gelaa rikottiin boksin kulmalla ja Lahti sai tilanteesta vapaapotkun. Vapaapotkua asettui antamaan Markus Joenmäki. Joenmäen vasen lapikas lähetti kovan laukauksen ja se kaartoi komeasti ylärimaan. Siitä pallo kimposi takaisin pelattavaksi ja jatkotilanteessa Ristola pääsi puskemaan lähes tyhjään maaliin. Ristolan ensimmäinen pusku osui ylärimaan ja kimposi takaisin miehelle. Ristola pääsi puskemaan toistamiseen ja lopputulema oli jälleen sama; ylärima. Epäuskoinen kotiyleisö huokaili tilanteen pysyessä 0-0:ssa.

Tunnin pelin jälkeen Lahdelle avautui jälleen tilaisuus maalintekoon. Lahti sai pallonriiston syvällä omalla alueellaan ja lähti välittömästi vastahyökkäykseen. Pekka Lagerblom pelasi pallon eteenpäin Aleksi Paanaselle, joka eteni kohti SJK-maalia. Paananen näki linjan taakse juoksua tekevän Shalan ja antoi maukkaan läpisyötön. Shala pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta hänen viimeistely-yrityksensä torjui esimerkillisesti maaliltaan vastaantullut Aksalu. Pallo pomppasi Aksalun torjunnasta suoraan Alvesille, joka koitti puskea pallon maaliin. Aksalu oli kuitenkin ehtinyt nousta tolpilleen ja koppasi pallon syleilyynsä maaliviivan tuntumassa.

20 minuuttia ennen peliajan täyttymistä pitkä odotus viimein palkittiin. Länsitalo eteni oikealla laidalla ja hassutti Zeljko Savicin kahteen otteeseen. Tämän jälkeen Länsitalo pääsi keskittämään boksin sisältä aivan päätyrajan tuntumasta. Tarkka keskitys löysi takatolpalta Ristolan, joka tälläsi pallon komeasti volleylla verkon perukoilla. Upea esityö ja vielä upeampi viimeistely.

Lahti vaihtoi välittömästi kentälle tuoreita jalkoja. Hyökkäyksessä alati vaarallinen ollut Alves teki tilaa Rafaelille.

Lahden johtomaalin jälkeen peli pysyi tasaisena, mutta alkoi pikkuhiljaa kääntymään vieraille. SJK sai luotua koko ajan enemmän ja enemmän Henrik Moisanderin maalille.

83´peliminuutin jälkeen Paananen teki tilaa Leandro Motalle.

Hetkeä myöhemmin Wayne Brown pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Lahden uhrautuva puolustus onnistui blokkaamaan tulisen laukauksen.

Pelin viimeiset minuutit SJK painoi päälle kuin höyryjuna. Pelin viimeisillä sekunteilla SJK sai hankittua vielä kulmapotkun. Kulmapotku oli todella vaarallinen. SJK:n pelaaja pääsi jatkamaan etutolpalta ja takatolpalla vaaninut Toni Lehtinen pääsi puskemaan. Lehtisen pusku meni hiuksenhienosti ohi Moisanderin vartioiman maalin.