AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
RoPS
4-5-1

12

(0-0)

Yleisöä 2461

FC Lahti
4-3-3
vko.31 // 8.8.2015

Ennakko: RoPS-FC Lahti

Ennakko: RoPS-FC Lahti

Roveniemellä pelataan sunnuntaina mielenkiintoinen ottelu, kun RoPS yrittää pysyä kärkitaistossa ja isännöi FC Lahtea.

Varamiehisen RoPSin tappiottomien otteluiden putki päättyi Kuopiossa. Tähän tärkeään Lahti-otteluun kotijoukkue joutuu myös vaikeassa asetelmassa, sillä Obilorin lisäksi tärkeä Mosa Yaghoubi on pelikiellossa. Helpotusta vastaavasti tuo Janne Sakselan toipuminen pelikuntoon.

Tilastojen mukaan RoPS on vetänyt kauden tähän asti Veikkausliigan ylivoimaisesti kapeimmalla ringillä, eli 11 eniten pelanneen RoPS-pelaajan minuutit ovat suurimmat koko sarjassa. RoPSin ykkösnyrkki onkin todella kova, ja joukkue on välttänyt loukkaantumiset kauden aikana. Pelikiellot ovat rasittaneet ryhmää vasta viime kierroksilla.

Korttitilanne on kuitenkin sellainen, että vähemmän pelanneet joutuvat lähiaikoina kantamaan isoa vastuuta. Vaihtopenkin taso putoaa ihanneavauskokoonpanoon verrattuna selvästi. Esimerkiksi hyökkääjäkalusto on täysin Aleksandr "Boris" Kokon varassa. Maalikuninkuutta jahtaava kanuuna on tehnyt 12 joukkueen 26 maalista.

Tomer Chencinski on kuntouttanut itsensä nopeasti takaisin pelikuntoon vaikean loukkaantumisen jälkeen. Veskari pelasi jo keskiviikkona upean ottelun Santa Clausin paidassa OPSia vastaan. Todennäköisesti huippuvahti on jo vaihtopenkillä.

Joukkueiden kauden ensimmäinen peli Lahdessa päättyi RoPS:in 2-1 vierasvoittoon. Tuolloin Lahti pääsi pelaamaan pitkän tovin miesylivoimalla, muttei onnistunut hyödyntämään lukuisia maalipaikkojaan.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas tuntee vastaan asettuvan joukkueen hyvin,

- Niillä on pelkistetty ja hyvin selkeä pelitapa. Pelaavat vahvuuksillaan. Siellä on vahvoja persoonia joukkueessa. Luottanut koko ajan siihen, mitä tekee. Alkukaudesta kolmen tappion jälkeen, kun lähti kulkemaan niin lähti kulkemaan kunnolla. (Alexandr) Kokko on ollut ilmiliekeissä koko kauden. Kyllä se auttaa, kun puolustus pitää ja joukkueessa on maalintekijä, joka tekee jokaisessa pelissä maalin. Keskeisiä pelaajia ovat maalivahti Ricardo, puolustuksessa (Faith) Obilor, keskikentällä (Mostagh) Yaghoubi ja hyökkäyksessä Kokko, Korkeakunnas sanoo seuran verkkosivujen mukaan.

Henkiset asiat ovat lajissa kuin lajissa hyvin tärkeät.

- Viime vuonna meillä oli monesti tunne, että me ei yksinkertaisesti voida hävitä. Loppujen lopuksi aika paljon pelejä ratkotaan pääkopalla. Ne saivat lentävän startin. Hyvin tasaisia pelejä, mitkä onnistuivat kääntämään. Laitapelaaminen on hyvässä kuosissa (Janne) Sakselan ja (Juha) Pirisen myötä, jotka ovat nostaneet tasoaan viime kaudesta, Korkeakunnas miettii.

Vielä loppuviikosta kuhnurimiehistössä oli joitaikin kysymysmerkkejä.

- Pieniä murheita. Pekka Lagerblom, Mikko Kuningas, Markus Joenmäki ja Xhevdet Gela ovat kärsineet pikkuvaivoista, Korkeakunnas päättää.

RoPS - FC Lahti Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 9.8. kello 16.00. Ottelu on mukana Yle TV2:n Futiskierroksessa. Yksittäiset ottelut voit katsoa kokonaisuudessaan IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.