Mikko Kavén TamUn maalilla kaudella 2007.
26.10.2009 13:52:00
Mikko Kavén – varma suorittaja
Mikko Kavén on Veikkausliigakentillä erittäin arvostettu maalivahti ja ollut iso tekijä Tampere Unitedin menestyksen takana. Kavén torjui kaikki ottelut Unitedin kolmena mestaruusvuonna eikä muilla ole ollut tolppien väliin asiaa Kavénin ollessa pelikuntoinen.
Tampereella Kavén arvostetaan korkealle, mutta niin myös veikkausliigan 20-vuotistähdistöjoukkueen valitsijaraadissa, joka valitsi Kavénin liigahistorian parhaaksi maalivahdiksi.
- Tuntuu hienolta, olen aika otettu, Kavén myöntää.
Vielä uraansa jatkava Kavén nostaa liigahistoriasta muutamia maalivahtinimiä, joita arvostaa korkealle.
- Niitä on paljon ja niitä pelaa vielä tälläkin hetkellä. Lopettaneista muun muassa Tommi Koivistoinen ja Jyrki Rovio oli kovia jätkiä - Huttusen Okakin pelasi minun aikanani. Nykyään vielä liigassa torjuvista kavereista Wallenin Ville ja Korhosen Janne ovat muun muassa kovia torjujanimiä.
Kavén on torjunut urallaan 277 liigaottelua ja melkoisen määrän siihen lisää cupin otteluita. Uralle mahtuu monia suuria tunteita – voittoja ja tappioita.
- Suomen Cupin finaali 2007 tulee ensimmäisenä yksittäisenä pelinä mieleen. Pääsin näyttelemään siinä pelissä isoa osaa ja tuntui hyvältä kun pääsi joukkuettaan auttamaan pilkkukisassa. Mestaruuksista 2001 - ensimmäinen mestaruus oli se makein – se tuli yllätyksenä koko joukkueelle. Muistan elävästi sen hetken kun seisottiin koko joukkue kentällä ja odotettiin tulosta Helsingistä, että miten siellä oli päättynyt. Sitten kun tieto tuli, niin se oli todella hieno hetki. Sitten uralta löytyy myös todella tuskaisia tappioita ja silloin tunteet ovat käyneet aivan päinvastaisessa päässä, mutta ne kaikki kuuluvat jalkapalloon.
Suomessa mitellään kauden mittaan Liigacupissa, Suomen Cupissa ja Veikkausliigassa. Muutama joukkue pääsee kokeilemaan onneaan eurocupeissa. Mikko Kavén arvostaa nimenomaan Veikkausliigan mestaruuden todella korkealle.
- Sen eteen tarvitsee tehdä eniten töitä ja oltava koko kauden hyvä. Cupissa pääsee vähän varkain tulemaan ja vasta viimeisillä kierroksilla joutuu todelliseen puntariin. Veikkausliigamestaruus on mahtava tunne ja kyllä sitä kateellisena kattelee, kun tänäkin vuonaa HJK pokkasi sen pytyn. Eikä se nälkä lähde jos sen on pari kertaa voittanut - se on hieno saavutus aina joka kauden jälkeen.
Kavén on pitänyt monen joukkueen hyökkääjät nollilla, mutta yksi vikkelä laitapakki veti aina pidemmän korren.
- Se historian kettumaisin vastustaja ei ole hyökkääjä kuten voisi luulla, vaan puolustaja. Nykyisin se mies valmentaa Mikkelissä eli Kankaskorven Juuso. Ollaan samanikäisiä ja oltu vastakkain jo pikkujunnnusta saakka. Junioreista saakka se paukutteli maaleja mulle ja jatkoi vanhoilla päivilleen. Se on pelaaja jota en koskaan tuntunut saavan kuriin, Kavén naurahtaa.
Kavén jatkaa vielä peliuraansa, eikä ole pohtinut lopettamista. Mielessä on kuitenkin käynyt se, että uran jälkeen omaa oppia halutaan ammentaa nuorille.
- Itse olen ollut aina hyvässä tilanteessa ja saanut hyvää maalivahtivalmennusta. Se on pohja miksi itsekin tänä päivänä tässä istuu. Sääli, että maalivahtipeliä aliarvioidaan tänä päivänä, eikä maalivahtivalmennuksesta löydy tarpeeksi osaajia kuin mitä sillä saralla tarvittaisiin. Olisi hyvä, jos saataisiin lisää entisiä maalivahtiammattilaisia ammentamaan oppejaan uusille sukupolville – itsekin olen aloittanut sen jo pikkuhiljaa akatemiapuolella ja sitten kun lopetan niin jatkan nuorten kanssa ainakin jollain tavalla – se miten ja miten paljon riippuu sitten työelämän ja muun vaatimuksista, Kavén miettii.
Mikko Kavén
s. 19.2.1975 Lahti
maalivahti
Veikkausliigakaudet: 1994-95, 1997-98, 2001-09 (Kuusysi, HJK, TamU)
Veikkausliigadebyytti: 12.6.1994
Veikkausliigaottelut/-maalit: 277 / -
Mitalit (kulta/hopea/pronssi): 3/-/4
5 valintaa Koplajoukkueeseen
A-maaottelut/maalit: 15 / -