Antti Hynysellä on kokemusta sekä Hakan junioreista että edustusjoukkueesta. Kuva: Juha Tamminen.
18.8.2009 15:56:00

Hakalla lauantaina 75-vuotisjuhlat

Hakan Pallojaoston perustamisesta on tänä vuonna kulunut aikaa 75 vuotta. Valkeakoskelaisseura juhlistaa lauantaina 22.8. juhlapäiväänsä työn merkeissä. Tapahtumarikkaan päivän päätapahtuma on liigaottelu Haka-Inter.

Seuran toiminnanjohtaja Karri Kekkonen kertoo, että tapahtumia riittää aamusta iltaan.
 
-Peliin tulee 40 neliön jättiscreeni, joka on kello 10-13.30 nähtävillä Koiton aukiolla. Siellä pyörii mm. Hakan ja HPS:n sarjaottelu 1960-luvun alusta, joten siitä on hyvä katsastaa vertailukohtaa tämän päivän liigavauhtiin, Kekkonen sanoo.

Suomen Jalkapallomuseo aukeaa juhlapäivän kunniaksi kello 12 ja siellä on ohjattuja esittelykierroksia kello 14 ja 15. Tehtaan kentän portit aukeavat jo kello 15.30 ja kello 16 kentällä alkaa mielenkiintoinen esiottelu vanhojen Haka-legendojen ja Otto Kanervan paikalle tuomien julkkisten välillä.

-Kaikki Hakassa pääsarjaa pelanneet pelimiehet on kutsuttu verkkosivujemme kautta juhlimaan Tehtaan kentälle. Esko Ranta, Juhani Peltonen, Matti Pitko, Ari Valvee, Lasse Karjalainen, Tero Penttilä, Janne Salli. Siinä muutama nimi, joista Esko Malm ja Jukka Vakkila valitsevat avauskokoonpanon esiotteluun, Kekkonen luettelee

-Ottopoikien joukkueessa pelaavat esimerkiksi Arto Nyberg, Aki Linnanahde, Jani Tanskanen, Juha Tapio ja Teemu Lehtilä, Kekkonen jatkaa.

Kansainväliseen tapaan tunnelmaa juhlaotteluun luo Valkeakosken Soittokunta. Eduskunnan puhemies ja tuore Palloliiton puheenjohtajaehdokas Sauli Niinistö pitää juhlapuheen. Kari Rydman puolestaan laulaa Hämäläisten laulun ennen kello 18.30 alkavaa Hakan ja Interin välistä liigakamppailua.

-Pelin jälkeen Tehtaan kentällä järjestetään suuren suosion saaneet Back to the Tehtis-bileet. Paikalla ovat noissa juhlissa myös kaikki edustusjoukkueen pelaajat, Kekkonen muistuttaa.