Janne Hietanen teki AC Oulun kanssa kahden vuoden sopimuksen.
3.3.2010 6:39:00
Janne Hietanen palaa AC Ouluun
Jalkapallon Veikkausliigakauteen valmistautuva AC Oulu saa joukkueeseensa toivotun paluumuuttajan, kun kaupungin oma kasvatti Janne Hietanen on solminut seuran kanssa kahden vuoden mittaisen sopimuksen.
Viimeksi kaudella 2007 AC Oulussa pelannut Hietanen on edustanut kahden viime vuoden aikana ranskalaista Troyesia sekä Belgian pääsarjan KSV Roeselarea, jonka kanssa puolustaja purki sopimuksensa helmikuun alussa.
Viimeisten viikkojen aikana Hietanen on kartoittanut eri vaihtoehtoja niin Suomesta kuin ulkomailtakin, mutta allekirjoitti lopulta tiistaina sopimuksen kotikaupunkinsa joukkueen kanssa.
- On hienoa tulla takaisin. Minulla oli koko ajan mielessä, että AC Oulu on ykkösvaihtoehtoni, jos Suomeen palaan. Vähän aikaa kesti neuvottelujen kanssa, mutta lopulta asiat selkenivät ja löysimme yhteisymmärryksen seuran kanssa,Hietanen kertoo.
Uransa aikana useissa eri seuroissa ja maissa pelannut 31-vuotias Hietanen palasi Ouluun koko perhe mukanaan.
- Kyllä tässä on nyt ajatuksena päästä asettumaan pysyvämmin. Minulla on kova nälkä päästä harjoittelemaan sekä pelaamaan ja fyysisesti olen hyvässä kunnossa. Hyvällä mielellä aletaan nyt valmistautumaan kauteen, joka on seuralle erittäin tärkeä, 16 A-maaottelun mies toteaa.
Kaudella 2007 Hietanen kantoi AC Oulun kapteenin nauhaa ja hänet valittiin muun muassa liigapelaajien toimesta sarjan toiseksi parhaaksi puolustajaksi. Päävalmentaja Juha Malinen ottaakin tuoreen vahvistuksen ilomielin vastaan.
- Saamme joukkueeseen kaivatun paluumuuttajan tuomaan oululaista osaamista ja kovan määrän taistelutahtoa. Lisäksi Jannen kokemuksesta on varmasti meille paljon hyötyä matkan varrella. Etsimme pelaajaa, joka pystyy hoitamaan useampaa tonttia puolustuspäässä ja Janne on juuri sellainen pelaaja. Se osa-alue meillä on nyt siis kunnossa, Malinen sanoo.