Nam iski JJK:lle voittomaalin.
23.10.2009 10:44:00
JJK vei karsinnan ensimmäisen osan
KPV ja JJK aloittivat kaksiosaisen liigakarsinnan keskiviikkona. JJK petasi itselleen hyvät lähtöasetelmat sunnuntaina pelattavaan toiseen osaotteluun, kun se haki Kokkolasta 3-2 (1-1) –voiton.
JJK ottelun alussa hallinnan itselleen ja kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan varsin jälkeen. 24. minuutilla KPV siirtyikin johtoon, kun Olli-Pekka Itälä ampui rangaistusalueen kulmasta pallon takakulmaan. Maalin jälkeen JJK otti jälleen hallinnan ja tasoitus syntyikin viisi minuuttia ennen taukoa. KPV:n puolustusvirheen jälkeen Mika Lahtinen pääsi yrittämään laukausta, mutta epäonnistui ja pallo ajautui Tommi Karille, joka ampui pallon varmasti verkkoon.
KPV aloitti toisen jakson vahvasti, kun Olli-Pekka Itälä pääsi terävästi laukomaan heti ensimmäisellä minuutilla, mutta Mihaly Szerovay torjui pallon vaivalla kulmaksi. Muutama minuutti myöhemmin ja JJK siirtyi jälleen johtoon. Kulmapotkun jälkitilanteesta Christian Sund keskitti maalille ja Lahtinen puski pallon takakulmaan.
KPV ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan nousi tasoihin reilun tunnin kohdalla. Pallo jäi kulmapotkusta pyörimään maalinedustalle ja Lasse Linjala huudatti reilut 2000-päistä yleisöä ampumalla KPV:n tasoituksen. JJK iski kuitenkin pian perään, kun 69. minuutilla Ik Kyung Nam pääsi rangaistusalueen tuntumasta ampumaan komeasti pallon verkkoon. KPV sai ottelussa lukuisia kulmapotkuja ja viimeisellä minuutilla yksi niistä olikin jälleen tuottaa tulosta, mutta Niko Kalliokosken pusku kilpistyi ylärimaan.
Näin JJK:lla on hyvät lähtöasemat sunnuntaina pelattavaan toiseen osaotteluun. Ottelu alkaa Harjun Stadionilla klo 14.00.