Christopher Musondan maali ei riittänyt RoPS:lle voittoon.
23.9.2009 21:06:00
RoPS jäi tasapeliin MYPA:n kanssa
RoPS ja MYPA tasasivat pisteet Rovaniemen Keskuskentällä 1-1 (1-0) –numeroin. RoPS:n taukojohto ei pitänyt, vaan MYPA nousi toisella puoliajalla rinnalle. Pistekin riitti kuitenkin nostamaan RoPS:n jumbosijalta.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja molemmilla joukkueilla oli puolittaisia paikkoja maalintekoon. RoPS vei hienokseltaan kenttätapahtumia ja lopulta avausmaali nähtiinkin, kun 37. minuuttia oli pelattu. Jarno Tenkula keskitti ja Christopher Musonda puski pallon maaliin vieden kotijoukkueen johtoon.
Toinen jaksoi pitkälti samanlaisena, mutta MYPA otti hieman otetta pelitilanteista. RoPS tyytyi jo varmistelemaan johtoasemaansa, mutta juuri silloin MYPA rankaisi. RoPS:n puolustusalueella tapahtui pieni nukahdus, kun Ville Oksasen keskitys tavoitti Maxim Votinovin pään, joka puski pallon ohi RoPS-vahti Kari-Pekka Syväjärven, kun vartti oli ottelua jäljellä. Kumpikaan joukkue ei onnistunut enää lisämaalien haussa ja näin Keskuskentällä pisteet jaettiin 1-1 -numeroin.
Tasapelipiste nosti RoPS:n JJK:n ohi liigakarsijan paikalle. Seuraavaksi RoPS kohtaa sunnuntaina kotikentällään TPS:n. MYPA säilytti asemansa sarjataulukon keskikastissa ja kohtaa seuraavaksi vieraissa HJK:n.