"Inna" iski Hakalle kaksi maalia.
23.9.2009 21:11:00
Hakalle vihdoin voitto
Haka katkaisi ennätyksellisen pitkäksi venyneen voitottomien otteluiden putkensa, kun se voitti Tehtaan kentällä IFK Mariehamnin 5-1 (2-0). Voitto oli Hakalle ensimmäinen yhdeksään otteluun ja samalla ensimmäinen päävalmentaja Sami Ristilän alaisuudessa. Voitto oli myös IFK:n Veikkausliigahistorian suurinumeroisin.
Haka sai otteluun vahvan alun, kun jo toisella minuutilla Mikko Innanen oli puolittain läpi, mutta aikaili hieman tilanteessa. Lopulta hän lähetti maalille keskityksen, joka meni päätyrajasta yli. Neljännellä minuutilla Haka siirtyi johtoon. Valeri Minkenen lähetti päätyrajan tuntumasta vapaapotkun maalin eteen ja Antti Hynynen tälläsi ruuhkasta pallon maalin kattoon. IFK Mariehamnin koko avausjakson paras paikka tuli hetkeä myöhemmin, kun Ante Simunac tälläsi kaukaa, mutta Janne Korhonen Hakan maalilla venyi hienoon torjuntaan. Paluupallon Haka-puolustus putsasi väljemmille vesille.
Ensimmäisen jakson edetessä IFK pääsi paremmin peliin mukaan, mutta Haka iski kuitenkin toistamiseen 26. minuutilla. Minkenen antoi kulmapotkun ja Pietari Holopainen ja Kenneth Gustavsson taistelivat pallosta ja lopulta pallo meni Gustavssonin kautta maaliin.
Haka jatkoi toisella jaksolla siihen mihin ensimmäisellä jäi. Viiden minuutin jälkeen Mikko Innanen pääsi vasemmalta karkaamaan ja sijoitti pallon varmasti IFK-vahti Gustav Långbackan. Neljä minuuttia myöhemmin Innanen onnistui jälleen. Korhonen avasi täydessä vauhdissa olleelle Innaselle, joka ohitti matkalla pari IFK-pakkia sekä Långbackan ja sijoitti pallon tyhjään maaliin. Pari minuuttia myöhemmin Sebastian Strandvall laukoi vapaapotkun niukasti yli IFK:n maalin.
65. minuutilla Hakan kärkikaksikko Innanen-Kalle Multanen oli lähellä lisätä kotijoukkueen maalisaldoa. Ensin Innanen keskitti ja Multanen puski hieman yli. Seuraavaksi Multanen tarjoili Innasen läpiajoon, mutta Långbacka torjui Innasen yrityksen. Heti perään Hynynen laukoi ylärimaan. Kesken Hakan painostuksen Kenneth Gustvsson pääsi laukomaan, mutta Korhonen torjui alakulmasta.
Vartti ennen loppua Multanen keskitti matalan pallon maalin eteen ja Mika Mäkitalo viimeisteli jo Hakan viidennen osuman. Kymmenen minuuttia ennen loppua Innasella oli erinomainen paikka viimeistellä hattutemppu, kun hän oli nokitusten Långbackan kanssa ja tällä kertaa IFK-vahti veti pidemmän korren.
IFK sai lopussa vielä luotua pari paikkaa. Simunac peippasi rangaistusalueella vetopaikan itselleen, mutta laukaus meni yli maalin. Tuomarin antamalla lisäajalla IFK sai hieman lohtua, kun Simunac puski lähietäisyydeltä pallon yläkulmaan. Heti perään erotuomari Ville Järvenpää puhalsi pelin päättyneeksi.
Haka pysyy sarjataulukossa edelleen seitsemäntenä. IFK sitä vastoin jäi kuuden pisteen päähän kolmantena olevaa Honkaa. Haka kohtaa seuraavaksi sunnuntaina vieraskentällä FC Lahden. IFK sitä vastoin isännöi FF Jaroa.